Uskonnot Suomessa -
http://uskonnot.fi/uskonnot/view?religionId=10
Tulostettu: 20.08.2017 kello 07.22
Etusivulle  |  Uskonnot  |  Yhteisöt  |  Raportit

Taolaisuus

muokkaa

Historia: Taolaisuus on traditionaalisen Kiinan kotoperäinen järjestäytynyt uskonto. Taolaisuuden tutkimus on suhteellisen nuorta ja koko taolaisen perinteen monimuotoisuutta ja moniulotteisuutta on alettu ymmärtää vasta aivan viime aikoina. Tätä tutkimusprosessia helpotti vuosina 1923-25 Shanghaissa otettu painos taolaisesta kaanonista. Laajamittaisempi taolaisuuden tutkimus alkoi vasta 1960-luvulla, kun kaanonista painettiin Taiwanissa lyhennetty 60 niteen painos. Valtaosa materiaalista on edelleen saatavissa vain kiinankielisenä.

Taolaisuudella on pitkä ja mutkikas historia, eivätkä tutkijat edelleenkään ole kovin yksimielisiä kaikista sen vaiheista. Erityisesti taolaisuuden alkuperästä tutkijoilla on hyvin erilaisia käsityksiä. Osa tutkijoista liittää taolaisuuden synnyn muinaisen Kiinan shamaaneihin ja ennustajiin (mm. Eva Wong). Kiistatta sellaiset tekstit kuin I ching tai ajatusrakennelmat kuten yin-yang -oppi ja viiden elementin teoria palautuvat kauas Qin-dynastiaa (221-206 eKr.) edeltävälle ajalle. Kaikki nämä ovat kuitenkin vaikuttaneet merkittävästi taolaisuuteen.

Perinteisesti on ajateltu -- ja nykyäänkin monet tutkijat ovat tätä mieltä (mm. Livia Kohn) --, että taolaisuuden juuret juontavat noin 500-300 -luvuille eKr., sillä tuolta ajalta ovat peräisin Laozin (Laotse, n. 500 eKr.) ja Zhuangzin (Chuang-tzu, 370-290 eKr.) nimissä olevat klassiset kirjoitukset. Kyseistä, n. 600-luvulta 100-luvulle eKr. ulottuvaa ajanjaksoa on usein nimitetty Kiinan kulttuurin klassiseksi ajaksi. Sen aikana elivät monet muutkin kiinalaisten suuresti arvostamat filosofit, kuten Kongfuzi (Kungfutse, 551-579 eKr. ) ja Mozi (Mo-tzu, n. 479-438 eKr.).

Uudemmassa tutkimuksessa (esim. Kirkland 2004) on kuitenkin korostettu sitä, että sellaiset kategoriat kuin ”kungfutselaisuus” ja ”taolaisuus” saivat alkunsa vasta Han-dynastian (206 eKr. – 221 jKr.) jälkipuoliskolla. On myös todennäköistä, että Laozi ei ole historiallinen henkilö lainkaan. Hänen nimissään kulkeva Daodejing (Tao te ching) ei ole yhden kirjoittajan teos vaan Raamatun Sananlaskujen kirjan tapainen kokoelma ”vanhinten” (lao) viisautta. Laozista tiedetään vain kokoelma epämääräisiä ja ristiriitaisia traditioita ja kuulopuheita, jotka historioitsija Sima Qian kokosi teokseensa Shiji (n. 100 eKr), vaikka pitikin tietoja epäluotettavina.

Niinpä taolaisuuden voidaan varsinaisesti katsoa syntyneen vasta, kun ryhmä ihmisiä alkoi itsetietoisesti nimittää itseään ”taolaisiksi”. Ensimmäiset kirjalliset viitteet tällaisen taolaisen identiteetin syntymisestä ovat vasta 400-luvulta jKr. Tämä ei tarkoita, etteikö myöhempien taolaisten arvostamia ajatusrakennelmia, ideologioita, tai uskonnollisia harjoituksia olisi ollut olemassa jo tätä ennenkin. Taolainen identiteetti ja taolaiset sosiaaliset ryhmittymät syntyivät kuitenkin vasta kun haluttiin erottautua maahan saapuneesta buddhalaisuudesta ja korostaa kotoperäisten kirjoitusten ja ajatusrakennelmien merkitystä.

Taolaisuuden merkitys kiinalaisessa yhteiskunnassa on vaihdellut voimakkaasti sen mukaan, mitä uskontoa hallitsijat kulloinkin ovat suosineet. Taolaisuus oli Ming-dynastian (1368-1644) hallitsijoiden suosiossa ja sillä oli aikakaudella merkittävä vaikutus sosiaalisessa ja poliittisessa elämässä. Tätä seuranneen Qing-dynastian (1644-1911) kuluessa taolaisjohtajilta kuitenkin vähin erin riisuttiin asema ja arvovalta. Jotkut keisareista luonnehtivat sekä taolaisia että buddhalaisia yhteiskunnan loisiksi, jotka elivät muiden kustannuksella. Taolaisten järjestöjen toimintaa alettiin vähin erin rajoittaa. 1800-luvun loppuun tultaessa taolaisuuden harjoitus Kiinassa oli jyrkässä alamäessä ja monet käytänteistä rappeutuneet.

Vaikka 1900-luvun alkupuolella monet yrittivät perustaa uusia taolaisia organisaatioita taolaisuuden elvyttämiseksi, kommunistien valtaannousu 1949 ja erityisesti Kiinan kulttuurivallankumous 1966-1977 merkitsi lähes kuoliniskua näille pyrkimyksille. Temppeleitä tuhottiin, suljettiin ja konfiskoitiin hallituksen käyttöön.

Taolaisuus on kuitenkin hitaasti lähtenyt elpymään vuoden 1978 jälkeen. Vuoteen 1986 mennessä 21 tärkeää luostaria oli palautettu taolaisten haltuun. Kehitys on silti ollut manner-Kiinassa varsin hidasta. Taiwanissa taolaisuus on elpynyt voimakkaammin. Kiinan virallisten tilastojen mukaan maassa oli 1990-luvun puolivälissä noin 600 temppeliä ja luostaria ja noin 6000 pappia ja nunnaa.

Taolaisuuden harjoittamista haittaa edelleen sen yhdistäminen ”feodaaliseeen taikauskoon”. Vaikka Kiinassa virallisesti vallitsee uskonnonvapaus, taikausko on edelleen kiellettyä. Kansanomaiset käytänteet, kuten ennustaminen, geomantia, ja henkimediumismi ovat olleet oleellinen osa taolaistemppelien palveluita, ja niitä pidetään edelleen kiellettyinä.

Nykyiset suuntaukset: Taolaisuus on hyvin monimuotoinen uskonnollinen perinne, josta löytyy useita erilaisia ulottuvuuksia ja käytänteitä. Eri tutkijat ovat koettaneet jäsentää moninaisuutta monin eri tavoin. Perinteisesti taolainen filosofia (daojia) on erotettu taolaisesta uskonnosta (daojiao). Livia Kohnin (2001) mukaan traditiosta on löytettävissä kolme organisaation ja käytänteiden tyyppiä: 1) oppineiden taolaisuus, 2) yhteisöllinen eli seremoniallinen taolaisuus, sekä 3) itsensä kehittämisen menetelmien taolaisuus.

Oppineiden taolaisuus on koulutetun eliitin taolaisuutta, jossa keskitytään klassisiin teksteihin ja niiden tulkintaan. Taolaisoppineet ovat yleensä olleet virkamiehiä, runoilijoita, kirjailijoita, opettajia tai muuta sivistyneistöä, joka on pyrkinyt näkemyksillään vaikuttamaan valtakunnan poliittiseen ja sosiaaliseen tilanteeseen. Laozia ja Zhuangzia pidetään tämäntyyppisen taolaisuuden varhaisina esikuvina ja heidän kirjoituksensa ovat erittäin arvostettuja oppineiston parissa.

Yhteisöllinen taolaisuus on puolestaan taolaisten uskonnollisten ryhmien ylläpitämää traditiota, johon kuuluvat muodolliset initiaatiot, hierarkkinen papisto, säännölliset rituaalit ja festivaalit sekä jumalille osoitetut rukoukset. Tällaista taolaisuuden suuntausta voidaan nimittää myös liturgiseksi tai seremonialliseksi taolaisuudeksi.

Kolmas tärkeä taolaisten käytänteiden ja traditioiden ryhmittymä koostuu itsen kehittämisen menetelmistä ja niiden harjoittajista. Ne tunnetaan nimellä yangsheng eli ”elämän ravitseminen”. Elämää voidaan ravita ruokavaliolla, voimistelulla, hengitysharjoituksilla, meditaatiolla ja visualisaatioilla. Itsensäkehittämisharjoituksilla pyritään saavuttamaan terveyttä, pitkäikäisyyttä, mielenrauhaa ja edistyneemmillä tasoilla kuolemattomuutta. Tällaisiin harjoituksiin keskittyneet ryhmät ovat tavallisesti olleet pieniä ja esoteerisia luonteeltaan ja ne ovat rakentuneet mestari-oppilas –suhteiden varaan.

Nykyajan taolaiset usein korostavat, että ollakseen täydellinen taolainen, olisi seurattava näitä kaikkia kolmea polkua – opiskella klassisia tekstejä ja pyrkiä olemaan sosiaalisesti aktiivinen, suorittaa traditionaalisia rituaaleja ja rukoilla jumalia sekä harjoittaa jotakin itsensä kehittämisen menetelmää terveyden ylläpitämiseksi ja henkiseksi kehitykseksi. Käytännössä mitään normia siitä, mitä tulisi harjoittaa ei kuitenkaan ole ollut ja on ollut täysin oikeutettua keskittyä vain johonkin näistä aktiviteeteista.

Monilukuisesta joukosta järjestäytyneitä taolaisia liikkeitä vain kaksi on säilynyt elinvoimaisena nykypäivään saakka. Varhaisempi koulukunnista on nimeltään ”oikeaoppinen ykseys” (zhengi), joka myös tunnetaan myös nimellä ”taivaallisten mestarien taolaisuus” (tianshi dao). Tradition mukaan suuntaus polveutuu 100-luvulla vaikuttaneesta karismaattisesta taolaisjohtajasta nimeltä Zhang Daoling (34-156). Tämä suuntaus edustaa seremoniallista taolaisuutta näyttävimmillään.

Toinen suuntaus on nimeltään ”täydellinen oivallus” (quanzhen), joka perustettiin Pohjois-Kiinassa vuonna 1160. Tämä suuntaus edustaa valtaosin itsensä kehittämiseen keskittyvää taolaisuutta. Liikkeen perustaja oli askeetiksi ryhtynyt maaherran poika Wang Zhe (1112-1170). Hänen oppinsa yhdistää toisiinsa buddhalaista, taolaista ja kungfutselaista perinnettä. Liikkeessä opiskeltiin Daodejingin ohella mahayana-buddhalaista Ydinsutraa sekä erästä kungfutselaisiin klassikoihin kuuluvaa kirjoitusta.

Liikkeitä erottaa toisistaan edelleenkin suhde askeettisuuteen. Taivaallisten mestarien taolaisuus koostuu maallikkopapeista, kun taas täydellisen oivalluksen taolaisuus on pääasiallisesti luostarijärjestö.

Uskomukset ja narratiivit: Taolaisuudesta on vaikea löytää mitään keskeisiä opinkappaleita, joiden omaksuminen määrittäisi ihmisen taolaiseksi. Taolaiset eivät tyypillisesti ole vaatineet määrättyjen uskomusten hyväksymistä edellytyksenä ”jäsenyydelle”. Myös taolainen käsitys pyhistä kirjoista poikkeaa monista uskonnoista. Kyseessä on kirjaimellisesti pyhien tekstien kokoelma, eikä niinkään ohjeellinen ja opillinen auktoriteetti samalla tavalla kuin Raamattu tai Koraani. Taolainen kaanon, Daozang (Tao-tsang), koostuu noin 1500 kirjoituksesta ja se on peräisin vuodelta 1445, jolloin saatettiin päätökseen intensiivinen keräys-, kokoamis- ja järjestämistyö. Kaanon oli kuitenkin pitkään lähes unohdettuna luostarien kätköissä, ennen kuin se 1900-luvulla jälleen löydettiin uudelleen ja saatettiin ensimmäistä kertaa tutkijoiden käyttöön.

Yhteisten dogmien ja selkeiden auktorisoitujen lähteiden puuttumisesta huolimatta on mahdollista löytää joitakin taolaista todellisuuskäsitystä luonnehtivia yleisiä piirteitä.

Taolaisen käsitystavan mukaan useimmat ihmiset elävät elämäänsä tiedostamatta todellisuuden perimmäistä luonnetta. Tästä seuraa, että heidän elämänsä ei noudata todellisuudessa vallitsevia periaatteita, eivätkä heidän pyrintönsä johda toivottuun tulokseen. Kuitenkin taolaiset ajattelevat, että todellisuuden tosi luonto ei ole mitään ontologisesti täysin vierasta ihmiselle, vaan se on kenen tahansa löydettävissä tiedostamisen ja sitkeän harjoittamisen kautta.

Taolaista maailmankuvaa voi luonnehtia monistiseksi. Perimmäisestä todellisuudesta käytetään ilmaisua "tao" (pinyin: dao), joka tarkoittaa kirjaimellisesti tietä. Daodejingissä tao on ikuinen, nimeämätön maailmankaikkeuden alkulähde, jonka ehdoilla kaikki olemassaoleva toimii. Tao ei ole käsitettävissä aistien tai järjen avulla, vaan ainoastaan intuitiivisena oivalluksena.

Taolaisuuden perimmäinen päämäärä on saavuttaa kohonnut olemassaolon tila kultivoimalla todellisuuden syvempien lainalaisuuksien (taon) tiedostamista. Päämäärän saavuttamisen katsottaan tavallisesti edellyttävän moraalista, hengellistä ja tiedollista kasvua ja kehittymistä. Tien päätepisteenä uskotaan olevan tila, joka ei katoa vaikka fyysinen olomuoto lakkaisi olemasta.

Taolaiset uskovat, että todellisuuden perimmäisen luonteen tiedostaminen tapahtuu vähittäin, kyseessä ei siis ole yhtäkkinen kääntymys- tai valaistumiskokemus. Lisäksi taolaiset ajattelevat, että kyse ei ole pelkästään tietoisuudessa tapahtuvasta muutoksesta. Kyse on nykytermein ilmaistuna ”holistisesta” prosessista, joka muuttaa ihmisen koko olemassaolon kaikkine aspekteineen fyysinen olomuoto mukaan lukien.

”Kuolemattomuuden” käsite on taolaisuudessa hyvin keskeinen, ja kuitenkin se on taolaisuuden ymmärtämisen kannalta eräs vaikeimmista. Siitä, kuinka taolaisuuden harjoittamisen perimmäinen päämäärä ja sen suhde fyysisen kuoleman käsitteeseen pitäisi ymmärtää, ei vallitse yksimielisyyttä.

Kiinalaisissa kirjoituksissa ja legendoissa kerrotaan taolaisista viisaista, jotka nousivat taivaaseen kuolemansa jälkeen. Joidenkin kerrotaan jättäneen jälkeensä fyysisen ruumiinsa tai osan siitä, toisten puolestaan kerrotaan kadonneen jäljettömiin. Monista taolaisista klassikoista henkii kuitenkin kuoleman väistämättömyyden hyväksyvä asenne. Elämästä kehotetaan nauttimaan, koska ”huomenna tulee kuolema”. Joissakin kirjoituksissa kuolemattomuus käsitetään aivan kirjaimellisesti fyysisen elämän pitkittymisenä loputtomiin. Osa taas katsoo ”kuolemattomuuden” tarkoittavan puhtaasti hengellistä saavutusta, ei fyysistä elämän pidentämistä. Joissakin suuntauksissa taas harjoittajille luvataan onnellista elämää kuolemanjälkeisissä paratiiseissa.

Koko taolaisuutta käsittelevää aineistoa tarkasteltaessa tulee selväksi, että taolaiset ovat historian aikana hyväksyneet lähestulkoon kaikki mahdolliset erilaiset katsantokannat kuolemattomuuden ymmärtämiseen. Mikä hämmästyttävintä, useimmat taolaiset ovat hyväksyneet kaikki nämä katsannot päteviksi samanaikaisesti. Minkään erityisen position kannattajat eivät ole pyrkineet tukahduttamaan, kieltämään tai todistamaan vääräksi muita positioita.

Länsimaisesta katsannosta käsin tällainen ristiriitaisten katsomusten moninaisuus ja samanaikainen hyväksyminen, erityisesti kun ne koskevat uskonnollisia ”perimmäisiä kysymyksiä”, on hyvin merkillepantavaa, sillä täkäläisessä arkikeskustelussa koko uskonnon käsitettä värittää ajatus dogmaattisesta sitoutumisesta määrättyihin uskomuksiin. Taolaisuuden tarkastelu osoittaa, että on olemassa uskontoja, joissa opilliseen sitoutumiseen, yhdenmukaisuuteen ja ristiriidattomuuteen voidaan suhtautua aivan välinpitämättömästi, ja kuitenkin traditiot voivat säilyä tuhansia vuosia.

Tutkija Russell Kirklandin yhteenveto aiheesta on lainaamisen arvoinen:

”Täten ei voida järkevästi argumentoida, että olisi olemassa yleisesti hyväksytty taolainen käsitys elämästä ja kuolemasta, tai edes ’keskeisiä’ tai ’ensisijaisia’ taolaisia positioita näissä kysymyksissä. Tosiasia on, että taolaisuus on traditio, jota ovat määrittäneet [...] ihmiset, jotka eivät ole koskaan nähneet tarpeelliseksi ponnistella yksimielisyyden saavuttamiseksi elämän syvimmistä kysymyksistä. Taolaiset eivät koskaan nähneet vaivaa pysyäkseen uskollisina ’alkuperäiselle sanomalle’ samalla tavalla kuin kristityt, juutalaiset, kungfutselaiset ja jossakin määrin myös buddhalaiset usein ovat yrittäneet. Ei ole koskaan ollut olemassa yhtä ainoaa pyhää kirjoitusta, johon kaikkien taolaisten olisi pitänyt sitoa uskomuksensa ja käyttäytymisensä. Koskaan ei ole ollut olemassa taolaista hierarkiaa – ainakaan toisen vuosisadan jälkeen – joka olisi pyrkinyt määrittämään kaikkia taolaisia sitovaa oppia. Ja varmuudella koskaan ei tavoiteltu ’filosofista’ täsmällisyyttä, johdonmukaisuutta tai sofistikoitua ilmaisua.” (2004, 181.)

Etiikka ja elämäntapa: Daodejing sekä Zhuangzi ovat uskonnollisina teksteinä hämmästyttäneet näennäisellä relativismillaan ja voimakkaalla eettisten sääntöjen kritiikillään. Näiden tekstien joissakin säkeissä on tulkittu nähtävän ”primitivistisen” näkemyksen, jonka mukaan kaikki ulkoapäin annetut eettiset ja moraaliset säännöt ovat loukkauksia ihmisen alkuperäistä luontoa kohtaan. Molemmissa teksteissä on vahvaa kungfutselaisen moraalikäsityksen kritiikkiä. Kungfutselaisen etiikan periaatteet kuten inhimillisyys, oikeamielisyys ja sovinnaissääntöjen noudattaminen nähdään kaikki ihmisluontoa loukkaaviksi ja merkkeinä taon seuraamisen heikkenemisestä.

Tämä ei kuitenkaan merkitse eettistä nihilismiä, vaan oikeampi tulkinta kritiikistä on, että autenttinen inhimillinen täydellisyys menee yhteiskunnan pikkumaisten sääntöjen ylä- ja tuolle puolen. Taolaisessa viisaassa ruumiillistuvat eettiset arvot, jotka ylittävät yhteiskunnan sopivaisuussäännöt.

Taolaiset uskonnolliset yhteisöt loivat kukin omat eettiset normistonsa, jotka usein jäljittelivät buddhalaisten viiden, kahdeksan tai kymmenen ohjeen listoja. Täydellisen oivalluksen taolaisuudessa (quanzhen) noudatetaan seuraavaa kymmenen ohjeen listaa:

1) Älä ole epälojaali tai epäkunnioittava vanhempiasi kohtaan ilman hyväntahtoisuutta tai hyvää uskoa. Noudata sitoumuksiasi ylempiäsi ja perhettäsi kohtaan ja ole vilpitön suhteessasi lukemattomiin olentoihin.
2) Älä salaisesti varasta mitään, vaali salaisia juonia tai vahingoita ketään hyötyäksesi siitä itse. Harjoita aina salaista hyveellisyyttä ja avusta elävien olentojen joukkoja.
3) Älä tapa tai vahingoita mitään, mikä elää tyydyttääksesi omia mielihalujasi. Usko aina myötätuntoon kaikkia eläviä kohtaan, jopa myriadeja hyönteisiä ja matoja kohtaan.
4) Älä ole himokas äläkä saastuta itseäsi alentamalla mystistä qi-voimaa. Ylläpidä aina pidättyväisyyttä ilman virheitä ja syytöksiä.
5) Älä päihitä muita menestyäksesi itse tai hylkää läheisiäsi ja sukulaisiasi. Taoon pitäytymällä auta aina muita ja tue yhdeksää klaania harmoniassa.
6) Älä puhu pahaa tai pilkkaa viisaita ja hyveellisiä tai kersku omista taidoistasi ylentääksesi itseäsi. Ylistä aina kauneutta ja hyvyyttä muissa äläkä koskaan kiistele omista ansioista tai kyvyistäsi.
7) Älä juo alkoholia kohtuuttomasti tai syö lihaa ja siten riko sääntöjä. Ylläpidä aina harmonista energiaa ja rauhallista olotilaa ja tee velvollisuutesi puhtaudessa ja tyhjyydessä.
8) Älä ole ahne ja kerää asioita saavuttamatta koskaan tyydytystä, älä kerää rikkauksia olematta koskaan antelias. Harjoita aina kohtuutta kaikissa asioissa ja osoita sympatiaa köyhille ja osattomille.
9) Älä pidä yllä suhteita epäviisaisiin ihmisiin tai elä epäpuhtaiden ja saastaisten keskuudessa. Pyri aina ylittämään itsesi ja elämään puhtaudessa ja tyhjyydessä.
10) Älä puhu kevyesti tai tee pilaa vakavista asioista, käytä kiihtynyttä kieltä tai halvenna täydellisyyttä. Ole aina vakava ja puhu nöyriä sanoja tehden taosta ja sen hyveestä pääasiallinen velvollisuutesi. (Kohn 2001, 161-162.)

Sääntöjen noudattamisen tiukkuus vaihtelee koulukunnan mukaan. Siinä missä täydellisen oivalluksen taolaisuudessa eletään selibaatissa ja vältetään lihaa ja alkoholia, taivaallisten mestarian taolaisuus sallii jäsenilleen avioelämän eikä kiellä lihaa tai alkoholia.

Yleisesti ottaen taolaiset maallikot noudattavat buddhalaisten viiden ohjeen kaltaisia eettisä ohjenuoria ja uskovat siihen, että hyvistä teoista seuraa tekijälleen hyvää ja pahoista rangaistus. Hyviä tekoja pidetään yleisesti kuolemattomuuden saavuttamisen välttämättömänä edellytyksenä. Pahojen tekojen myös uskotaan lyhentävän ihmisen elämää.

Tiedot päivitetty: 27.04.2007

Lähteet muokkaa

Artikkelit

Chinnery, John: Taolaisuus, teoksessa C. Scott Littleton (toim.) Idän uskonnot, 116-143. Jyväskylä: Gummerus, 1997.

Nikkilä, Pertti: Kungfutselaisuus ja taolaisuus, teoksessa K. Hyry & J. Pentikäinen (toim.): Uskonnot maailmassa, 348-376. Helsinki: WSOY, 1999.

Kirjat

Huotari, Tauno-Olavi & Pertti Seppälä: Kiinan kulttuuri. Helsinki: Otava, 1990.

Kirkland, Russell: Taoism: The Enduring Tradition. New York: Routledge, 2004.

Kohn, Livia: Daoism and Chinese Culture. Magdalena, NM: Three Pines Press, 2001.

Laotse: Tao te ching, suom. Pertti Nieminen. Helsinki: Tammi, 1986.

Nieminen, Pertti (toim.): Keskitie: valikoima kiinalaista viisautta, suom. Pertti Nieminen & Kristiina Kivivuori. Helsinki: Tammi, 1956.

Palmer, Martin: Taolaisuus. Helsinki: Tammi, 1998.

Pas, Julian F.: The A to Z Guide to Taoism. Lanham, MD: The Scarecrow Press, 2006.

Smart, Ninian: Uskontojen maailma. Helsinki: Otava, 2005. 113-139; 452-470

Wong, Eva: The Shambhala Guide to Taoism. Boston: Shambhala, 1997.

Opinnäytetyöt

Kekki, Katri: Viiden taolaisen elämäntapaoppaan sisällön erittely diskurssianalyyttisesti. Pro gradu -tutkielma. Turku: Turun yliopisto. Kulttuurien tutkimuksen laitos. Uskontotiede, 2002.