Uskonnot Suomessa -
http://uskonnot.fi/uskonnot/view?religionId=29
Tulostettu: 29.04.2017 kello 12.34
Etusivulle  |  Uskonnot  |  Yhteisöt  |  Raportit

Tunnustuskuntiin sitoutumaton uuskarismaattisuus

muokkaa

Historia: Uuskarismaattisuus on osa on osa helluntailais-karismaattista kristillisyyttä. Uuskarismaattisuudesta puhuttaessa käytetään myös nimitystä Pyhän Hengen kolmas aalto. Pyhän Hengen ensimmäisellä aallolla tarkoitetaan Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa syntynyttä klassista helluntailaisuutta. Toisella aallolla tarkoitetaan 1960-luvulla syntynyttä pääsääntöisesti kirkkojen sisällä pysynyttä karismaattista liikettä. (Burgess 2006, 329.)

Kun karismaattinen liike levisi 1960-luvulla, muodostui seurakuntia, joiden jäsenet erosivat perinteisistä kirkkokunnista, mutta eivät halunneet liittyä helluntaiseurakuntiin. Tällaisia seurakuntia johtivat ihmiset, joilla oli siihen hyvin vähän muodollista koulutusta. Tästä johtuen seurakuntien johtajat miettivät, kuinka johdattaa uudet nuoret käännynnäiset kristillisen etiikan mukaiseen elämään. Tähän ongelmaan ratkaisuksi muodostui 1970-luvulla Fort Lauderdalessa, Floridassa alkanut seurakunnan jäsenten opetuslapseutta korostava Shepherding movement joka tunnetaan myös nimellä Discipleship Movement. Ideana tässä liikkeessä oli se, että jokainen kirkon jäsen alistettiin vanhemman kirkon jäsenen paimennettavaksi. (Melton 2005, 186.) Kun paimennusliike levisi maailmalla, se herätti ristiriitaisia tunteita varhaisen karismaattisen liikkeen keskuudessa ja toimi yhtenä liikettä 1970-luvulla jakaneena voimana (McGrath 2000, 235-236).

Karismaattisessa liikkeessä tapahtunut jakaannus ei hidastanut liikkeen kasvamista, vaan kumpikin haara jatkoi kasvuaan ja uuskarismaattinen liike kasvoi vielä nopeammin kuin karismaattinen liike. 1970-luvulta lähtien ympäri maailmaa syntyi useita uusia vanhoista kirkkokunnista riippumattomia seurakuntia. Näistä esimerkkeinä mainittakoon Vineyard Christian Fellowship, johon kuuluu yli viisisataa kirkkoa lähinnä Pohjois-Amerikassa. Ryhmä sai 1990-luvun alussa maailmanlaajuista julkisuutta ”Toronton siunauksena” tunnetun herätysaallon seurauksena. Jotkut uuskarismaatikot pitävät tätä herätystä Pyhän Hengen neljäntenä ja viimeisenä aaltona ennen lopun ajan alkua (Joutsiniemi 2006, 11). Muita tunnettuja esimerkkejä uuskarismaattisista ryhmistä ovat Kiinassa vaikuttava kotiseurakuntaliike sekä Afrikan mantereella vaikuttavat Afrikan itsenäiset kirkot. (Kärkkäinen 2005, 309-311.) Vuonna 2000 maailmalla arvioitiin olevan 295 miljoonaa uuskarismaattista kristittyä. Tämä ryhmä myös kasvaa Helluntailais-karismaattisista ryhmistä nopeiten (Burgess 2006, xii).

Uuskarismaattisuuden aalto ulottui 1980-luvulla Suomeenkin. Niilo Ylivainion saarnaajauran jälkeen ilmassa oli voimakasta herätyksen ja lopunaikojen odotusta. Vuosikymmenen vaihteeseen mennessä syntyikin muutama uuskarismaattinen seurakunta, kuten Suur-Helsingin seurakunta ja Elävä Sana-seurakunta. Myös Vineyard-liike ulotti vaikutuksensa Suomeen. Uuskarismaattisuus säilyi kuitenkin varsin marginaalisensa ilmiönä 1980-90-lukujen Suomessa. (Joutsiniemi 2006, 8-10.)

Vuonna 1995 Suur-Helsingin seurakunnassa puhkesi Toronton herätyksen tyylinen nauruherätys, joka sai suurta huomiota tiedotusvälineissä. Tämän herätyksen vaikutukset levisivät karismaattisiin seurakuntiin ympäri maata. Kaikissa helluntai- ja vapaaseurakunnissa uutta ilmiötä ei hyväksytty. Tästä johtuen uudistuksen kannattajat perustivat omia rukouspiirejä ja sittemmin kokonaan uusia seurakuntia. Kaikki uuskarismaatikot eivät suinkaan irtautuneet omiksi seurakunnikseen, vaan jäivät vanhan emoseurakunnan sisälle. Tällaisia seurakuntia ovat esimerkiksi helluntaiherätykseen kuuluva Pakilan Risteyspaikka seurakunta ja Järvenpään vapaaseurakunta Arkki. (Joutsiniemi 2006, 10-13.)

Tunnetuimmat uuskarismaattisita seurakunnista ovat City-seurakunnat, joista ensimmäinen perustettiin Joensuuhun vuonna 1995. Cityseurakunnat ovat järjestäytyneet Seurakuntien yhteys ry:n alle. Suomalaiset uuskarismaattiset ryhmät tekevät yhteistyötä keskenään. Tärkein yhteistyön foorumi on Helsingissä kesäisin vuodesta 1997 pidetty Näky-konferenssi. Toinen tärkeä yhteistyön muoto on Visio-kustannuksen tuottama Näky-lehti. Uuskarismaatikkojen ryhmään kuuluu Suomessa muutama tuhat ihmistä. (Joutsiniemi 2006, 72-74.)

Uskomukset ja narratiivit: Uuskarismaattiset kristityt perustavat muiden helluntailais-karismaattisten kristittyjen tapaan oppinsa Raamattuun, jota pidetään Jumalan sanana ja opin sekä uskonelämän ylimpänä auktoriteettina. Toinen merkittävä yhdistävä tekijä on Pyhän Hengen toiminnan korostaminen. Tähän yhteiset piirteet sitten melkein jäävätkin. Kategoria uuskarismaattiset kristityt pitää sisällään hyvin monella lailla ajattelevia ryhmiä.

Armolahjat, kuten profetoiminen, sairaiden parantaminen ja kielillä puhuminen ovat tärkeitä, mutta niitä ei korosteta samalla lailla kuin helluntailaisten keskuudessa. Armolahjoja tärkeämpi käsite on voitelu. Voitelu on kaksiosainen, toisaalta se on kertakaikkinen Pyhän Hengen kaste, toisaalta jatkuvaa elämistä Pyhässä Hengessä. Voitelu on myös Pyhän Hengen antamaa erityistä rohkeutta, taitoa ja viisautta suorittaa jotain tehtävää. Uskovalla voi esimerkiksi olla saarnaamisen, opettamisen, nuhtelemisen tai vakuuttamisen voitelu. Jokainen uskova on voideltu pelastukseen, mutta vain harva on voideltu Ef. 4:11 mukaisen viisitahoisen palvelutehtävän virkoihin. Nämä ovat: apostoli, profeetta, evankelista, pastori ja opettaja. (Joutsiniemi 2006, 35-36.)

Lopunaikojen läheisyys ja odotus on keskeinen piirre kaikessa helluntailais-karismaattisessa kristillisyydessä. Opit tuhatvuotisesta valtakunnasta ja uskovien taivaaseen tempaamisesta ovat suosittuja. Keskeistä lopunaikojen odotuksessa on Yhdysvaltain vanhasta karismaattisuudesta poimittu oppi lopunajan viimeisestä suuresta herätyksestä. (Anderson 2004, 217-218.)

Käsite hengellinen sodankäynti liittyy keskeisesti lopunajan odotukseen. Uuskarismaatikkojen mukaan paholainen haluaa vastustaa lopunaikojen herätystä kaikin keinoin ja mobilisoi kaikki pahuuden voimat tätä tarkoitusta varten. Vain valveutuneet ihmiset ovat perillä asiasta. Kristittyjen tehtävänä on vastustaa pahuuden valtoja jatkuvassa rukouksessa ja oman vaelluksensa puhtaudessa, jolla tarkoitetaan uskovalle soveliasta elämää, mutta myös ajatusten puhtautta. (Joutsiniemi 2006, 41.)

Uuskarismaatikkojen seurakuntaopissa suurta suosiota nauttii soluseurakunta-malli, joka tunnetaan myös nimellä G-12-malli (Government of 12). Tämän ideana on paisuttaa paikallisseurakuntaa kotiryhmien kasvun kautta. Jokaisesta solun jäsenestä on tarkoitus tulla uuden solun johtaja ja uusien solujen synnyn myötä on sitten mahdollista perustaa uusia seurakuntia. Ajatellaan, että jokaisella seurakuntalaisella on kutsu ja armoitus toimia johtajana ja hoitaa kaikkia seurakunnan perustehtäviä. Voidaan sanoa, että G-12-malli käytännössä toteuttaa helluntailais-karismaattista yleisen pappeuden ihannetta. Mallin Raamatullisena perusteena on idea Jeesuksen 12 opetuslapsesta kristinuskon alkusoluna. (Joutsiniemi 2006, 26-27.)

Etiikka ja elämäntapa: Pyhässä Hengessä eläminen läpäisee uuskarismaattisen kristityn hengellisen, mutta myös arkisen elämän. Ei ole mahdollista vaeltaa sekä hengellisen, että maallisen maailman mukaan. Uskoa eletään todeksi ajatuksissa ja teoissa. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa päihteetöntä ja hyvämoraalista elämää. Uusissa uuskarismaattisissa seurakunnissa saattaa olla paljon ”kadulta pelastuneita” ihmisiä, jotka ovat kokeneet elämässään suuria tragedioita ja tulleet niiden myötä uskoon. Tästä syystä Pyhässä Hengessä elämisestä myös annetaan paljon opetusta. (Joutsiniemi 2006, 32-33.)

Hengellisen maailman mukaan vaeltaminen tarkoittaa sitä, että Jumalan valtakunnan asiat asetetaan maallisten asioiden edelle. Uuskarismatikkojen keskuudessa tämä ilmenee muun muassa lähetys ja evankelioimisorientoituneisuutena. Tärkeää on etenkin ystävyysevankeliointi eli evankeliointi arkipäivässä töissä ja harrastuksissa. Myös suuria evankelioimiskampanjoita harrastetaan niin kotimaassa, kuin ulkomaillakin. (Anderson 2004, 214.) Tavallinen hengessä vaeltamisen muoto on myös se, että uuskarismaatikko jättää vuodeksi tai pariksi opintonsa tai työnsä mennäkseen opiskelemaan johonkin karismaattiseen raamattukouluun. Hengessä vaeltamiseen kuuluu myös säännöllinen kymmenysten lahjoittaminen jumalanvaltakunnan työhön. (Joutsiniemi 2006, 33.)

Rituaalit: Uuskarismaattiset kristityt käyttävät vesikastetta ja viettävät ehtoollista, kuten muukin kristittyjen valtavirta. Tämän lisäksi saatetaan harjoittaa sairaan öljyllä voitelua ja jalkojen pesua ennen ehtoollista. Näitä sakramentteja ei nähdä armonvälineinä, kuten vanhoissa kirkoissa, vaan vertauskuvallisena pyhänä toimituksena Raamatun antaman esimerkin mukaan. Yleensä myös termiä sakramentti vältetään ja toimituksista puhutaan pelkästään niiden nimillä. (Burgess 2006, 414.)

Kaste on yleensä upotuskasteena toteutettu uskovien kaste. Kasteelle pääsyn edellytyksenä on oman uskon julkinen tunnustaminen. Usein kasteen myötä saavutetaan seurakunnan täysvaltainen jäsenyys. Henkilökohtaista uskonratkaisua painotetaan enemmän, kuin seurakunnan täysvaltaista jäsenyyttä. Myös sellainen henkilö, joka ei halua liittyä seurakuntaan voidaan kastaa. (Joutsiniemi 2006, 30.)

Ehtoollista pidetään yhteysateriana, jossa Jeesus on läsnä. Ehtoollista sinänsä ei nähdä armonvälineenä, mutta säännöllistä osallistumista ehtoolliselle pidetään hyvänä asiana hengelliselle kasvulle. Ehtoollisaineina käytetään happamatonta leipää ja yleensä viinin sijasta mehua. Ehtoolliselle pääsy ei yleensä edellytä kastetta. (Burgess 2006, 416.)

Pienryhmätoiminnan lisäksi uuskarismaattisen seurakunnan viikko-ohjelmaan kuuluu jumalanpalvelus. Se on vapaiden suuntien tavoin hyvin vapaamuotoinen. Keskeistä on spontaanius ja avoimuus Pyhän Hengen johdatukselle. Keskeisessä osassa ovat saarna, ylistyslaulut ja todistuspuheenvuorot. Kaiken päämääränä on Jumalan aito kohtaaminen. (Burgess 2006, 464.)

Tiedot päivitetty: 16.03.2007

Yhteys muihin uskontoihin muokkaa

Emouskonnot

Lähteet muokkaa

Artikkelit

Kärkkäinen, Veli-Matti : : Vapaakristillisyys, helluntailaisuus ja baptismi. Teoksessa Pekka Metso ja Esko Ryökäs (toim.) Kirkkotiedon kirja, 285-326. Helsinki: Kirjapaja oy, 2005.

Kirjat

Anderson, Allan: An introduction to Pentecostalism. Cambridge: Cambridge University Press, 2004.

Burgess, Stanley, M: Encylopedia of Pentecostal and charismatic Christianity. New York: Routledge, 2006.

McGrath, Alister: Modernin Teologian Ensyklopedia. Helsinki: Kirjapaja oy, 2000.

Melton, Gordon, J: Encylopedia of Protestantism. New York: Facts on File, 2005.

Opinnäytetyöt

Joutsiniemi, Elina: Cityseurakunnat Suomessa. Ekumeniikan Pro gradu -tutkielma . Helsinki: Helsingin yliopisto. Systemaattisen teologian laitos, 2006.

Luttinen, Anja: Uskon Sana - uuden uskonnollisen yhteisön synty. Pro gradu -tutkielma. Turku: Turun yliopisto.Kulttuurien tutkimuksen laitos. Uskontotiede, 1985.

Munck, Krisse: Nauru Toronton siunauksessa. Helsinki: Helsingin yliopisto. Uskontotieteen laitos, 2006.