Uskonnot Suomessa -
http://uskonnot.fi/uskonnot/view?religionId=7
Tulostettu: 29.04.2017 kello 12.34
Etusivulle  |  Uskonnot  |  Yhteisöt  |  Raportit

Hindulaisuus

muokkaa

Historia: Hindulaisuus on kehittynyt tuhansien vuosien aikana Intian maaperällä. Aikojen myötä uskontoon sulautui vaikutteita monilta maahan tunkeutuneilta kansoilta ja valloittajilta. Intian historia jaetaan tavallisesti viiteen kulttuurikauteen:

1. Indus-kulttuuri (2600 – 1900 eKr.)
2. Veda-kausi (1600 - 550 eKr.)
3. Klassinen aika (550 eKr. – 550 jKr.)
4. Keskiaika (550 – 1500 jKr.)
5. Uusi aika (1500 - )

Hindulaisuuden vanhimmat piirteet ovat peräisin Indusjoen varrella kehittyneestä Induskulttuurista, joka vallitsi noin 2600-1900 eKr. Induslaakson kulttuuri kukoisti nykyisen Pakistanin ja Luoteis-Intian alueella. Tuolloin syntyivät ensimmäiset suuret kaupungit Harappa ja Mohenjo-Daro. Tältä ajalta on löytynyt kuvia, joiden on päätelty viittaavan joidenkin nykyäänkin palvottujen jumaluuksien, kuten Shivan ja suuren äitijumalattaren, esimuotoihin. Myös käsitys veden rituaalisesti puhdistavasta vaikutuksesta näyttäisi periytyvän Indus-kulttuurista saakka.

Veda-kausi alkoi arjalaiskieliä puhuneiden paimentolaisheimojen tunkeutuessa Intian niemimaalle. Valloittajat kuuluivat indoeurooppalaisiin kansoihin, jotka lähtivät liikkeelle nykyisten Iranin ja Afganistanin seuduilta. Heidän uskomuksistaan voidaan saada tietoa lähinnä veda-kirjallisuuden perusteella. Tämä koottiin suullisesta perinteestä yhtenäiseksi kokoelmaksi noin 1000--800 eKr. Veda-kauden uskonnossa palvottiin lähinnä henkilöityjä luonnonilmiöitä, kuten ukkosenjumala Indraa. Keskeisessä asemassa olivat erityisesti uhrirituaalit.

Klassisella kaudella erityisesti kaksi jumaluutta, Vishnu ja Shiva saavuttivat tärkeän aseman, ja pappien toimittamat uhrirituaalit alkoivat syrjäytyä uudenlaisten palvonnan muotojen tieltä. Jumaluuksille alettiin rakentaa temppeleitä, ja niihin kehittyi rikas kultti.

Keskiajan hindulaisuudelle oli ominaista monimuotoisuuden lisääntyminen. Islamin tulo vaikutti myös monin tavoin hindulaisuuteen. Muslimit saapuivat Intiaan vuonna 711 ja vuoteen 1000 mennessä heidän valtansa ulottui laajalle Intian pohjoisosiin. Muslimihallitsijat pitivät valtaa Intiassa 1200-luvulta aina 1700-luvun puoliväliin. Persoonallisen jumalan antaumuksellista ja rakastavaa palvelua korostava bhakti-liike saavutti suuren suosion ja toisaalta myös abstrakti filosofia kukoisti.

Nykyiset suuntaukset: Hindulaisuuden tärkeimmät suuntaukset ovat Vishnun palvontaan keskittyvä vaishnavismi, Shivan palvontaan keskittyvä shaivismi, sekä jumalattaren palvontaan keskittyvä shaktismi. Kukin näistä suuntauksista jakaantuu lukemattomiin askeettisiin oppitraditioihin (sampradaya), joiden oppi ja käytänteet palautuvat useimmiten johonkin keskiaikaiseen pyhimykseen tai uskonnon uudistajaan. Jokainen suuntaus painottaa eri kirjoituksia ja painottaa usein eri jumaluutta korkeimpana palvonnan kohteena. Nykyisin suurin askeettinen oppitraditio koostuu Ramananda-askeeteista, jotka palvovat ylimpänä jumaluutena Ramaa.

Eri suuntausten kannattajat tunnistaa monist ulkoisista tunnusmerkeistä, kuten otsaan piirretystä merkistä (tilaka). Esimerkiksi vaishnavilla se on V:n muotoinen vaaleasta savesta piirretty merkki ja shaiviiteilla tuhkasta piirretut kolme vaakasuoraa viivaa.

Uskomukset ja narratiivit: Hindulaista uskontoa luonnehditaan usein polyteistiseksi sen vuoksi, että sen piirissä voidaan palvoa niin monia eri jumalolentoja. Kuitenkin useimmat hindut ajattelevat jumaluuden olevan perimmiltään ykseys. Se voi olla persoonaton brahman tai sitten jotakin hindumytologian persoonallisista jumalolennoista pidetään jumaluuden korkeimpana ilmentymänä.

Hindulaisuus on siten itse asiassa monoteistinen uskonto. Se kuitenkin poikkeaa seemiläisistä uskonnoista siinä, että perimmäisen jumaluuden ajatellaan usein kykenevän ilmentävän itseään monenlaisissa hahmoissa ja että hänet voidaan tuntea monilla eri nimillä. Niinpä, vaikka jokainen ajattelee oman jumalansa olevan perimmäisin, muiden palvomista ei kielletä, kuten lähi-idän monoteistisissa uskonnoissa.

Kristillisin käsittein voisi sanoa, että siinä missä kristinuskossa ainoalla Jumalalla on kolme persoonaa, hindulaisuudessa näitä persoonia katsotaan olevan rajoittamaton määrä.

Lisäksi hindulainen monoteismi eroaa seemiläisestä siinä, että jumaluuden ajatellaan olevan viime kädessä inhimillisten kategorioiden kuten hyvän ja pahan tuolla puolen. Siksi jumaluutta ei niinkään lähestytä ymmärryksen ja ajattelun, kuin sisäisen mystisen oivalluksen kautta.

Vaishnavien tärkeimmät jumalat ovat Lakshmi-Narayan (Vishnu ja hänen puolisonsa Lakshmi, feminiininen jumalatar kirjoitetaan konventionaalisesti ensin), Sita-Rama sekä Radha-Krishna. Shaiviittien jumalista tärkeimmät ovat Shiva ja hänen puolisonsa Parvati, sekä Ganesha. Shaktismissa jumalatarta (Devi) palvotaan monissa eri muodoissa. Populaarin palvonnan kohteena tunnetuimmat ovat Durga ja Kali. Tantrismissa, joka on läheistä sukua shaktismille, on lisäksi lukuisia feminiinisiä jumalattaria.

Hindulainen uskomusmaailma ja jumalista kertovat myytit sisältyvät valtaisaan joukkoon pyhiä kirjoituksia, joita erilaiset suuntaukset ovat kukin painottaneet eri tavoin. Hindulaisuuden pyhät kirjat jaetaan perinteisesti kahteen ryhmään. Shruti-kirjallisuuden ('kuultu') uskotaan olevan jumalallista ilmoitusta, kun taas smriti-kirjallisuus ('muistettu') on ihmisten muistiin kirjoittamaa. Shruti-kirjallisuuden tärkeimmät osat muodostuvat veda-kirjallisuudesta.

Vedat koostuvat neljästä osasta: samhitat, brahmanat, aranyakat ja upanishadit. Samhitoihin eli hymneihin kuuluuvat Rigveda, Yajurveda, Samaveda ja Atharvaveda. Niistä vanhin on Rigveda, joka koostuu eri jumalolentojen kunniaksi sepitetyistä 1028:sta hymnistä, joita laulettiin riittien yhteydessä. Riitit keskittyivät tuliuhrin ympärille. Koska ne olivat äärimmaisen monimuotoisia, niitä varten kehittyi lisää tekstejä, joissa kuvattiin erilaisia teknisiä yksityiskohtia. Upanishadeissa pohditaan olemassaolon perimmäistä merkitystä. Näissä Pääpaino on mystiikassa. Upanishadit ilmaisevat yksilöllistä pyrkimystä vapautua loputtomasta olemassaolon kiertokulusta.

Ramayana ja Mahabharata, hindulaisuuden kaksi suurta eeppistä kertomusta, ovat peräisin klassiselta ajalta. Niiden varhaisimmat versiot ovat olleet olemassa jo noin 400 eKr. Nämä eepokset ovat aina olleet erittäin suosittuja. Tunnettu pyhä kirjoitus Bhagavadgita sisältyy Mahabharataan. Samaan aikaan koottiin myös hindulaista elämäntapaa määrittävät lakikirjat, kuten Manusmriti ja Vishnusmriti, joissa eksplikoitiin esimerkiksi kastijärjestelmän velvollisuudet.

Monet keskeisistä hindulaisen mytologian ja jumalanpalveluskaavojen lähteistä ovat peräisin keskiajalta. Mytologiset kertomukset jumalista on koottu puranoihin, joista tärkeimpiä on 18. Puranoissa korostuu määrätyn jumalan palvonta tienä pelastukseen. Joissakin korostuu Shiva, toisissa Vishnu ja edelleen osa korostaa jumalattaren eli Shaktin roolia. Vaishnavismin keskeinen teos Bhagavata Purana, joka on peräisin 800-luvun tienoilta, on Krishnan palvonnan inspiroima. Monoteismin kehittyessä eri suuntauksille syntyi omat kirjallisuudenlajinsa, jotka sisältävät ohjeita jooga- ja meditaatioharjoituksesta, temppelinrakennuksesta, pyhitysseremonioista, palvonnasta ja juhlista. Myös tantriset kirjoitukset ajoittuvat pääosin keskiajalle.

Etiikka ja elämäntapa: Klassisella ajalla hindulainen eettinen ja moraalinen ajattelu perustui dharman, karman ja mokshan käsitteisiin. Dharmalla tarkoitetaan velvollisuutta tai elämänohjetta, joissakin yhteyksissä se voidaan kääntää myös uskonnoksi. Karmalla tarkoitetaan yksilön kaikkien hyvien ja pahojen tekojen kokonaisuutta, joka vaikuttaa ihmisen kohtaloon. Yhdistettynä jälleensyntymisuskoon tämä ajatus ihmisen mukanaan kantamasta, tehtyjen tekojen latenteista vaikutuksista johtaa ajatukseen, jonka mukaan hyvät teot takaavat hyvän jälleensyntymän ja pahat teot huonon. Erilaisissa uskonnollisissa pelastusopeissa puolestaan lausutaan periaatteita, joilla karman kahleista voidaan irrottautua kokonaan ja saavuttaa vapautus kärsimyksen kierrosta (moksha).

Hindulaisessa perinteessä on itse asiassa kaksi erilaista ja keskenään jännitteistä näkökulmaa etiikkaan. Yksi määrittelee etiikkaa maailmassa elävän, perheellisen ihmisen näkökulmasta, toinen taas määrittää etiikkaa maailmasta luopuneen askeetin pelastuksentavoittelun näkökulmasta. Kyse on siis dharman ja mokshan välisestä jännitteestä ja siitä, kumpaa pidetään keskeisempänä elämän päämääränä. Perinteisen ajattelutavan mukaan elämällä on neljä sallittua päämäärää, nautinto (kama), vauraus (artha), velvollisuuksien noudattamisen (dharma), sekä pelastus (moksha).

Maailmassa elävän perheellisen näkökulmasta ei ole kaikille ihmisille yhteistä moraalikoodia, jolla ihmisen tekoja voitaisiin arvioida. Sen sijaan jokaisella ihmisellä on syntyperänsä, sukupuolensa ja elämänvaiheensa määrittämä erityinen dharma. Tästä ajatuksesta käytetään nimitystä varnashrama dharma, eli varnan (säädyn) ja elämänvaiheen (ashrama) määrittämä moraalikoodi. Nämä moraaliset elämänohjeet sisältyvät lakikirjoihin (dharmashastra), jotka ovat peräisin noin ajanlaskun alun tietämiltä. Näistä tunnetuin on Manun laki.

Puhtaus (sauca) on erittäin hallitseva ajattelumalli Intiassa ja se vaikuttaa vahvasti kastijärjestelmän hierarkkisen ajattelun taustalla. Brahmaaneilla on korkein status, koska he elävät rituaalisesti puhtainta elämää. Kastijärjestelmän hierarkia perustuu siis puhtauden hierarkialle. Tämä näkyy erityisesti niissä asioissa, joita suojataan kanssakäymisessä toisten kanssa. Ruuanlaitto, syöminen, henkilökohtainen puhtaus ja palvonta ovat kaikki asioita, joita puhtauskäsitykset säätelevät voimakkaasti.

Mikäli ihminen omistautui elämän neljännelle päämäärälle, vapautuksen tavoittelulle (moksha), hän astuu varnashrama dharman ulkopuolelle. Häntä eivät kastivelvollisuudet enää sido, vaan hän siirtyy absoluuttisen etiikan piiriin, joka kehottaa välttämään kaikkea, mikä sitoo ihmistä maallisiin asioihin. Pelastusta etsivän askeetin moraalinen koodi kehottaa totuudellisuuteen, väkivallattomuuteen, kieltäymykseen ja uhrautuvaisuuteen. Nämä ohjeet ovat luonteeltaan universaaleja pelastukseen johtavan tien välttämättömiä perusohjeita, joita kukin askeettinen suuntaus on muotoillut omalla tavallaan.

Hyvä esimerkki askeettiseen järjestelmään kuuluvasta eettisestä koodista on Patanjalin Joogasutrien ohjeet. Pidättäytymislupauksiin kuuluu väkivallattomuus, totuudellisuus, varastamattomuus, selibaatti sekä ahneudettomuus. Käyttäytymissääntöihin puolestaan kuuluu puhtaus, tyytyväisyys, itsekuri, pyhien kirjoitusten opiskelu ja jumalalle antautuminen.

Kaiken lisäksi erään perinteisen teologisen ajattelutavan mukaan nämä kaksi näkökulmaa voidaan yhdistää. Pelastus voidaan saavuttaa myös maailmassa toimien velvollisuuksia noudattamalla ja tekojen hedelmiin takertumatta. Bhagavadgitassa esitetyn ajatuksen mukaan ihminen toimii rikkeettömästi ja voi saavuttaa pelastuksen, jos hän erehtymättä täyttää omat velvollisuutensa: "On parempi suorittaa oma velvollisuutensa vaikka epätäydellisesti kuin suorittaa täydellisesti jonkun toisen velvollisuudet. Syntisten tekojen vastavaikutukset eivät milloinkaan vaikuta niihin velvollisuuksiin, jotka on määrätty ihmiselle hänen oman luontonsa mukaisesti." (18:47)

Hindulaista etiikkaa on kenties kaikkein eniten arvosteltu kastijärjestelmän tuottamista epäkohdista, kuten kastittomien (dalit) syrjinnästä. Kastittomien syrjintä on Intian perustuslain mukaan kielletty. Lisäksi voimassa on sääntöjä, joiden mukaan kastittomia tulisi erityisesti suosia koulutuksen ja työhönoton alueilla. Käytännössä syrjintä jatkuu edelleen, sillä perinteiset käsitykset puhtaudesta ja saastaisuudesta elävät edelleen.

Suuri osa hinduista on kasvissyöjiä, sillä eläimen lihaa ja verta pidetään epäpuhtaina. Lehmää pidetään pyhänä ja varsinkin sen lihaa vältetään.

Myös alkoholia pidetään epäpuhtaana, mutta se on silti Intiassa sallittu päihde. Sama pätee tupakkaan. Huumaavista aineista kannabiksen käytölle on etenkin askeettisessa hindulaisuudessa on pitkät perinteet. Narkoottisten huumeiden kuten kannabiksen ja oopiumin käyttö on kuitenkin vuodesta 1985 lähtien ollut Intiassa lailla kielletty.

Terve seksuaalisuus nähtiin ihmiselämään kuuluvaksi ja myös uskonnolliseksi velvollisuudeksi, niinpä seksuaalinen nautinto on hinduille ollut sallittua myös vailla lisääntymistarkoitusta. Erotiikka tunnustettiin jo varhaisina aikoina omaksi erityiseksi tiedon alakseen, mistä kertoo laaja eroottisen kirjallisuuden määrä. Tunnetuin teos lienee Vatsyayanan Kamasutra (n. 300-400 eKr.).

Rituaalit: Rituaalielämä on hindulaisuudessa kenties rikkaampi kuin missään muussa uskonnossa. Paitsi että erilaisia jumalia ja niille osoitettuja erilaisia rituaaleja on paljon, eri rituaalit voidaan myös suorittaa lukuisin eri tavoin, alkaen hyvin yksinkertaisesta kotialttarin äärellä suoritettavasta seremoniasta ja päätyen äärimmäisen kompleksisiin ja värikkäisiin temppeliseremonioihin.

Jumalanpalvelus

Hindulainen jumalanpalvelus eli puja noudattaa ytimeltään kuninkaalliselle tai arvossapidetylle vieraalle toimitettavien seremonioiden kaavaa. Jumalaa voi palvonnassa edustaa kuva, esittävä patsas, ei-esittävä esine (kivi, vesiastia) tai mystinen diagrammi (yantra). Rituaalissa jumala toivotetaan tervetulleeksi tarjoamalla erilaisia uhrianteja. Perinteisesti näitä vieraanvaraisuudenosoituksia on 16, mutta yksinkertaisimmillaan seremonia voi koostua vain suitsukkeiden ja kukkien uhraamisesta. Rikkaissa temppeliseremonioissa lahjoja voi olla jopa 64. Palvonnan huippukohta on tavallisesti kamferi- tai gheetuikkujen uhraaminen. Lamppu-uhrista käytetään tavallisesti nimitystä arati. Erityisesti aamu-aratin aika on erityisen hyväenteisenä pidetty ajankohta käydä temppeleissä.

Palvonnan voi suorittaa periaatteessa kuka tahansa ja missä tahansa. Hinduilla on tavallisesti kotonaan oma kotialttarinsa, jonka edessä päivittäiset palvonnat suoritetaan. Myös temppeleissä käydään mielellään suorittamassa palvontamenoja. Siellä palvonnan voi toimittaa joko itsenäisesti tai, suurempien temppelien tapauksessa, temppelipappien välityksellä. Tällöin temppeliin viedään kyseiselle jumaluudelle mieluisia uhrianteja, kuten kukkia, suitsukkeita, sokerirakeita, paisutettua riisiä tai kookospähkinöitä. Uhriksi voi myös viedä pelkästään rahaa. Alttarin edustalla papit antavat vastaavasti siunattuja uhrianteja takaisin palvojille (prasada), joka voi olla ruokaa, kukkia, pyhitettyä vettä tai mitä tahansa uhrattua. Kävijä saa lisäksi yleensä otsaansa tuhkasta tai värijauheesta merkin papilta.

Siirtymäriitit

Siirtymäriiteistä käytetään nimitystä samskara. Ne ovat peräisin vedauskonnosta ja niitä kuvataan grihyasutrissa. Monet riiteistä on tarkoitettu miespuolisille brahmaaneille. Hindutytöille suoritettua ensimmäisen menstruaation riittiä ei ole luettu samskaraksi. Niitä on alunperin ollut kymmeniä, mutta nykyisin suoritetaan vain muutama. Seuraavassa joitakin keskeisimpiä rituaaleja:

1. Jatakarma, syntymäriitti. Riitin tarkoitus on varmistaa vastasyntyneelle viisaus ja pitkä elämä.
2. Namakarana, nimenanto, toimitetaan kymmenentenä tai kahdentenatoista päivänä syntymän jälkeen.
3. Annaprashana, ensimmäinen kiinteä ruoka, hampaiden ilmestyessä.
4. Cudakarana, ensimmäinen tukanleikkuu kolmen vuoden iässä, jolloin lapsi otetaan brahmaaniklaaninsa jäseneksi.
5. Upanayana, eli opettajan luokse vienti, aloittaa vedojen opiskelun ja tekee pojasta säätynsä ja yhteiskunnan täysivaltaisen jäsenen. Poika saa tässä riitissä pyhän nyörinsä ja oppii vedan ytimen eli savitri-säkeen. Vedan oppiminen kestää perinteisesti vähintään viisi vuotta.
6. Samavartana, kotiinpaluun seremonia, johon kuuluu kylpeminen ja pukeutuminen täysikasvuisenn miehen asuun. Vasta tämän jälkeen brahmaanimies voi mennä naimisiin.
7. Vivaha, avioliiton solmiminen. Keskeisiä riittejä häissä ovat neidon luovutus, morsiamen käteen tarttuminen, pyhän tulen kiertäminen yhdessä uhraten, morsiamen astuminen jauhinkivelle ja yhdessä otetut seitsemän askelta.
8. Garbhadhana, lapsen siittämisen riitti.
9. Pumsavana, riitti pojan saamiseksi, kolmannella raskauskuulla.
10. Simantopannayana, turvallisen raskauden varmistamisriitti ensimmäisen raskauden yhteydessä. Aviomies jakaa vaimon hiukset.
11. Antyesti, hautajaiset, siirtää ihmisen vainajien joukkoon. Ruumis poltetaan, luut ja tuhka kerätään ja sirotellaan jokeen tai suljetaan saviruukkuun. Pikkulapset ja askeetit haudataan ilman polttamista. Kuolemaa seuraavien kahdentoista viikon (perinteisesti 12 kuukauden) ajan uhrataan vettä ja pyöreitä riisikakkuja näkymättömän ruumiin rakentamiseksi. Sapindikarana-seremoniassa vainaja pääsee esi-isiensä joukkoon. Siinä vainajaa varten tehty riisikakku jaetaan kolmeen osaan ja yhdistetään kolmeen muuhun kakkuun. Kuoleman vuosipäivinä syötetään muistoateria vieraaksi kutsutulle brahmaanille.

Kalendaaririitit

Erilaisia vuotuisjuhlia vietetään Intiassa valtaisa määrä. Monet festivaalit ovat luonteeltaan paikallisia ja lisäksi eri uskonnollisilla suuntauksilla ja temppeleillä on omat juhlakalenterinsa. Eri puolilla Intiaa myös festivaaleja voidaan viettää hieman eri tavoin. Festivaalien ajankohta määräytyy kuukalenterin mukaan. Seuraavassa tärkeimpiä vuotuisia festivaaleja:

1. Vasanta panchamia vietetään erityisesti Bengalissa. Juhlaa vietetään Magha-kuussa (tammi-helmikuu) lähinnä Saraswatin kunniaksi.
2. Holi, viimeisenä täydenkuun päivänä phalguna-kuussa (Helmi-Maaliskuu). Holi on karnevalistinen kevään juhla. Ensimmäisen päivän iltana sytytetään tulia ja toisena ihmiset pirskottavat värijauheita toistensa päälle.
3. Mahashivaratria vietetään phalguna-kuussa (helmi-maaliskuu) Shivan ja Parvatin häiden kunniaksi. Päivä vietetään paastoten ja yö valvoen. Temppeleissä lauletaan Shivaa ylistäviä hymnejä.
4. Ramnavami, Raman syntymäjuhlaa vietetään kaikkialla Intiassa chaitra-kuussa (maalis-huhtikuu). Juhlallisuuksissa koristellaan temppeleitä, pidetään uskonnollisia puheita ja lausutaan Ramayanaa.
5. Rakshabandhania vietetään sravana-kuussa (heinä-elokuu). Siinä naimattomat naiset sitovat kullanvärisen nyörin veljiensä oikeaan ranteeseen suojaksi pahaa vastaan. Vastalahjaksi he saavat lahjoja ja rahaa.
6. Krishna janmashtami, Krishnan syntymäjuhla, on suosittu juhla, jota vietetään keskiyöllä uudenkuun aikaan bhadrapada-kuussa (elo-syyskuu). Juhlapäivänä temppelit ja kodit koristellaan kauniisti. Koko päivän mittainen paasto lopetetaan vasta keskiyöllä kun kuu tulee näkyviin.
7. Dassera (vijaya dashami) on Intian suosituimpia juhlia ja se on kansallinen juhlapäivä. Sitä vietetään kymmenen päivän ajan asvina-kuussa (syys-lokakuu) Raman demoni Ravanasta saavuttaman voiton kunniaksi. Juhlissa näytellään otteita Ramayanasta yhdeksän illan ajan (navaratri). Kymmenentenä päivänä Rama kuljetetaan koristelluissa vaunuissa ympäri katuja.
8. Durga pujaa vietetään erityisesti Bengalissa Durgan kunniaksi demoni Mahisasuran surmaamisen vuoksi. Juhlaa vietetään yhdeksän yön ajan (navaratri) samanaikaisesti dasseran kanssa ja se on osittain sulautunut siihen. Durgasta tehdään värikkäitä savikuvia, joita palvotaan yhdeksän päivän ajan ja sitten lasketaan veteen.
9. Diwali, valojen juhla, vietetään 20 päivää dasserasta, jolloin vaurauden jumalatar Lakshmi toivotetaan tervetulleeksi koteihin. Juhlassa muistellaan Raman kotiinpaluuta sytyttämällä pieniä tuikkuja. Diwali on yleisintialainen juhla, mutta eri puolilla sitä voidaan viettää hiukan eri tavoin.
10. Kumbha mela on erityisesti askeettien juhla, jota vietetään Prayagissa (Allahabad), jossa Ganges, yamuna ja myyttinen Saraswati-joki yhtyvät. Sitä vietetään 12 vuoden välein kun aurinko, kuu ja planeetta Jupiter kohtaavat. Viimeksi sitä vietettiin tammikuussa 2001. Juhlallisuudet kestävät kuukauden. Juhla saa nimensä siitä, että ruukullisesta jumalten nektaria putosi pisaroita neljään paikkaan: Prayagiin, Haridwariin, Nasikiin ja Ujjainiin. Pienempiä kumbha meloja järjestetään myös näissä jälkimmäisissä kaupungeissa kolmen vuoden välein.

Tiedot päivitetty: 11.04.2007

Lähteet muokkaa

Artikkelit

McGee, Mary: Hindulaisuus, teoksessa C. Scott Littleton (toim.), Idän uskonnot, 14-53. Jyväskylä: Gummerus, 1997.

Parpola, Asko: Hindulaisuus. Teoksessa Katja Hyry & Juha Pentikäinen (toim.): Uskonnot maailmassa, 290-335. Porvoo: WSOY, 2004.

Kirjat

Carmody, Denise Lardner & John Tully Carmody: How to Live Well: Ethics in the World Religions. Belmont, CA: Wadsworth, 1988.

Cross, Stephen: Hindulaisuus, suom. Tuula Saarikoski. Helsinki: Tammi, 1996.

Grönblom, Rolf: Intian uskonnot: elämänkatsomus ja yhteiskunta, suom. Mirja itkonen. Helsinki: Schildts, 2001. 9-169.

Hunt, Arnold D., Marie T. Crotty, & Robert T. Crotty: Ethics of World Religions. San Diego, CA: Greenhaven Press, 1991.

Parpola, Asko (toim.): Intian kulttuuri. Helsinki: Otava., 2005.

Smart, Ninian: Uskontojen maailma. Helsinki: Otava, 2005. 50-112; 414-451.