Uskonnot Suomessa -
http://uskonnot.fi/yhteisot/view?orgId=582
Tulostettu: 24.04.2017 kello 04.48
Etusivulle  |  Uskonnot  |  Yhteisöt  |  Raportit

Perheiden Maailmanrauhanjärjestö ry

muokkaa
Maailman Kristinuskon Yhdistämisseura ry (v:een 1998)
Family Federation of World Peace and Unification (FFWPU)

Nimen merkitys: Yhdistymisliike rekisteröitiin Suomessa 1973 nimellä Maailman kristinuskon yhdistämisseura ry. Vuonna 1998 liike muutti nimensä Perheiden Maailmanrauhanjärjestöksi. Epävirallisemmin liikkeestä voidaan puhua "yhdistymisliikkeenä" ja Yhdysvalloissa liike tunnetaan nimellä Unification Church (Yhdistymiskirkko).

Taustalla vaikuttava perinne: Uudet ja luokittelemattomat yhteisöt

Yhteisön kotikunta: Helsinki

Tiivistelmä: Sun Myung Moon syntyi nykyisen Pohjois-Korean alueella vuonna 1920 ja kuoli syyskuussa 2012. Moon koki 16-vuotiaana kesken rukoushetken Jeesuksen ilmestyneen hänelle ja antaneen vastuullisen tehtävän: hänen tuli saattaa loppuun työ, joka Jeesukselta oli jäänyt kesken. Moonin mukaan myöhemmin myös Buddha ja muut uskonnolliset johtajat ilmestyivät hänelle ja välittivät saman viestin. Moon ryhtyi aktiivisesti tutkimaan eri uskontoja pystyäkseen paremmin toteuttamaan tehtävänsä uutena messiaana, joka yhdistäisi kaikki uskonnot.

Vuonna 1954 Moon perusti Tongil-gyo-liikkeen, joka tunnetaan maailmalla paremmin nimellä The Holy Spirit Association for Unification of the World Christianity, tai lyhyemmin Yhdistymiskirkko (Unification Church). Samana vuonna Moon julkaisi kirjallisessa muodossa oppirakennelmansa Jumalalliset prinsiipit (Divine Principles). Moonin oppi on synteesi kristinuskoa ja vanhaa korealaista perinnettä.

Jeesuksen alkuperäinen tarkoitus oli perustaa maan päälle Jumalaan suuntautunut harmoninen perhe ja palauttaa Jumalan valtakunta. Tämä Jeesuksen pelastustyö jäi kuitenkin kesken, vaikka hän suoritti hengellisen lunastuksen. Pastori Moon ja hänen vaimonsa Hak ja Han ovat messiaaninen pariskunta, "Todelliset Vanhemmat", joilla on erityinen rooli pelastustyön loppuun saattamisessa. He ovat luoneet uuden jumalakeskeisen perheen ja lopullisena päämääränä on rakentaa Jumalan valtakunta, jossa vallitsee rauha ja sopusointu. Liike pitää keskeisenä tehtävänään luoda yhteyttä eri uskontojen, kulttuurin ja tieteen alueilla. Koko ihmiskunta nähdään yhtenä suurena perheenä, minkä takia erilaiset kulttuurit nähdään rikastuttavina tekijöinä.

Yhdistys rekisteröitiin Suomessa 26.1.1973 nimellä Maailman Kristinuskon Yhdistämisseura ja 25.8.1998 nimellä Perheiden Maailmanrauhanjärjestö (PMJ). PMJ:n keskeinen tehtävä on edistää puolisoiden kestävää omistautumista toisilleen ja perhesuhteiden rakentamista luottamukselle ja rakkaudelle. Liike painottaa vastuullista parisuhdetta ja vanhemmuutta. Liikkeen näkökulmasta perheen rauha alkaa yksilöistä ja maailmanrauha perheistä. Yhteiskunnan ongelmien ratkaisuun tarvitaan liikkeen mukaan myös rakkauden logiikkaa: hyvät ihmissuhteet johtavat myönteiseen elämän asenteeseen ja elämän iloon. Noin kerran vuodessa liike järjestää kansainvälisen avioparien omistautumistapahtuman.

Liikkeen mukaan sillä yli on kolme miljoonaa kannattajaa maailmanlaajuisesti. Yleisesti ottaen kannattajamäärän katsotaan kuitenkin olevan alhaisempi. Arviot liikkuvat noin 250 000 - 1000 000 kannattajan välillä.

Tiedot päivitetty: 18.05.2016

Linkkejä

Lähteet muokkaa

Artikkelit

Ylimys, Reijo: Sun Myung Moon ja Unification Church. Teoksessa N. G. Holm, K. Suolinna & T. Ahlbäck (red./toim.): Aktuella religiösa rörelser i Finland /Ajankohtaisia uskonnollisia liikkeitä Suomessa, 369-388. Åbo: Åbo Akademi, 1981.

Internet

Family Federation for World Peace and Unification: Unification News , volume 16 no.6. . , 1997. http://www.unification.org/PDF/UCNjun97.pdf [2007-01-17]

Perheiden maailmanrauhanjärjestö: Perheiden maailmanrauhanjärjestö. , 2007. http://www.euro-tongil.org/finnish/content.htm [2007-01-17]

ReligionFacts: ReligionFacts . , 2009. http://www.religionfacts.com/unification_church/index.htm [2009-02-18]

Kirjat

Barker, Eileen: The making of a moonie : choice or brainwashing? . Oxford : Blackwell, 1984.

Heino, Harri: Mihin Suomi tänään uskoo, 89-90. Helsinki: Werner Söderström, 1997. 188-191

Partridge, Christopher (toim.): Uusien uskontojen käsikirja. Helsinki: Kirjapaja, 2006.

Opinnäytetyöt

Arvonen, Päivi: Pastori Moonin lapsi: Moonilaisuus uususkonnollisena liikkeenä ja yksilön maailmankatsomuksen muokkaajana. Pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto. Uskontotieteen laitos , 1996.

Hellén, Eeva: Uusien uskonnollisten liikkeiden ja ympäristön väliset konfliktit: tutkimus Yhdistymisliikkeen ja Krishnaliikkeen tilanteesta. Pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto. Uskontotieteen laitos, 1989.

Laaninen, Risto: Yhdistymiskirkko messianistisena nuorisouskontona. Pro gradu -tutkielma. Turku: Turun yliopisto. Kulttuurien tutkimuksen laitos. Uskontotiede, 1986.