Uskonnot Suomessa -
http://uskonnot.fi/yhteisot/view?orgId=95
Tulostettu: 29.04.2017 kello 12.27
Etusivulle  |  Uskonnot  |  Yhteisöt  |  Raportit

Wycliffe Raamatunkääntäjät ry

muokkaa
Suomen Raamatunkääntäjät (entinen nimi)

Nimen merkitys: Wycliffe-järjestöt ovat saaneet nimensä John Wycliffen mukaan, joka käänsi ensimmäisenä Uuden testamentin englanninkielelle 1300-luvulla.

Taustalla vaikuttava perinne: Tunnustuskuntiin sitoutumaton evankelikaalisuus

Yhteisön kotikunta: Tampere

Toiminta-alue: Suomi/kohdemaat

Tiivistelmä: Wycliffe Raamatunkääntäjät on itsenäinen raamatunkäännös-, kielentutkimus- ja lukutaitotyöhön erikoistunut lähetysjärjestö. Se on osa kansainvälistä järjestöä (Wycliffe Bible Translators), jonka toiminta alkoi Yhdysvalloissa 1930-luvun puolivälissä. Liikkeen palveluksessa on yli 6600 työntekijää. Kansallisia työntekijöitä on lisäksi arviolta 12 000. Järjestön pyrkimyksenä on auttaa eri yhteisöjä kaikkialla maailmassa, jotta ihmisillä olisi mahdollisuus lukea Raamattua kielellä, jota he parhaiten ymmärtävät.

Wycliffe Raamatunkääntäjät perustettiin Suomessa vuonna 1972 (rekisteröitiin samana vuonna 18.9.). Välillä liikkeen nimenä toimi myös Suomen
Raamattukääntäjät eli SuoRa.

Liike on opiltaan evankelinen ja tunnustustenvälinen. Se tekee yhteistyötä muiden suomalaisten ja ulkomaalaisten lähetysjärjestön kanssa.

Wycliffe-järjestöperheeseen kuuluu 107 jäsenjärjestöä. Wycliffe nimeä kantavien järjestöjen akateemisesta työstä vastuun kantaa sisarjärjestö SIL International:n jäsenjärjestöt. Wycliffe-järjestöperheen työntekijät ovat mukana 76 %:ssa maailman raamatunkäännöshankkeissa (1294). Järjestö käyttää itsestään myös lyhennettä WRK ja se on mukana myös kehitysyhteistyöhankkeissa.

Tiedot päivitetty: 29.07.2015

Linkkejä

Lähteet muokkaa

Internet

Wycliffe-USA: Wycliffe-USA. , 2006. http://www.wycliffe.org/ [2000-12-21]

Kirjat

Evensen, Sigmund: Salatut Sanat. Hämeenlinna: Päivä Oy & WRK, 2006.

Heino, Harri: Mihin Suomi tänään uskoo, 89-90. Helsinki: Werner Söderström, 1997. 97

Melton, Gordon, J: Encylopedia of Protestantism. New York: Facts on File, 2005.