Yhteisöjen listaus- ja luokitusperusteet

Yhteisöjen listaus- ja luokitusperusteet

Tietokantaan on listattu pääosin yhteisöjä, jotka ovat organisoituneet virallisesti ja listaus on tehty yhteisöjen virallisten nimien mukaan. Useimmat Suomessa toimivat uskonnolliset yhteisöt ovat virallistaneet asemansa joko uskonnollisiksi yhdyskunniksi tai rekisteröityneiksi yhdistyksiksi.
Suomen kahdesta kansankirkosta, evankelis-luterilaisesta ja ortodoksisesta kirkosta säädetään näitä kirkkoja koskevissa erityislaeissa. Uskonnollisten yhteisöjen joukossa on myös rekisteröimättömiä ryhmiä sekä ryhmiä, jotka toimivat erilaisten kaupallisten yhtiöiden puitteissa.
Uskonnollisen taustan omaavia rekisteröityneitä yhdistyksiä on kuitenkin valtava määrä. Niiden joukosta on pyritty valitsemaan sellaisia, jotka toimivat selkeästi jonkin uskonnollisen suuntauksen keskusjärjestöinä tai muuten keskeisinä organisaatioina.
Niinpä esimerkiksi johonkin kapeaan toimialaan keskittyvät organisaatiot, kuten vaikkapa lähetysjärjestöt tai koulutusorganisaatiot on yleensä jätetty listaamaatta.
Varsinkin monet perinteisten uskonnollisten yhteisöjen puitteissa toimivat liikkeet (esimerkiksi herätysliikkeet) ovat usein varsin löyhästi järjestäytyneitä, eikä niillä ole välttämättä vastaavia keskusjärjestöjä kuin itsenäisiksi uskonnollisiksi yhteisöiksi tunnustautuvat yhteisöt.
Listaan on siten valittu kustakin uskonnollisesta ryhmästä tai liikkeestä hallinnollisesti ylimmän tason elimiä. Paikalliset organisaatiot ja alayhdistykset on lueteltu kyseisen pääorganisaation kohdalle.
Useimmilla yhteisöillä on valtakunnallisia kattojärjestöjä ja päätäntäelimiä. On kuitenkin olemassa myös uskonnollisia yhteisöjä ja liikkeitä, joilla ei ole virallista keskusorganisaatiota lainkaan, vaan joissa jokainen paikallisyhdistys tai seurakunta on hallinnollisesti itsenäinen. Näissä tapauksissa jokainen paikallinen yhdistys on listattu tietokantaan erikseen.

Yhteisöjen luokitusperusteet

Uskonnot Suomessa tietokannassa olevat yhteisöt on luokiteltu tutkimuksellista tarpeita silmällä pitäen kymmeneen pääluokkaan. Näitä ovat:
  1. alkuperäisuskonnot ja uuspakanuus
  2. buddhalaisuus
  3. hindulaisuus
  4. islam
  5. juutalaisuus
  6. kiinalaiset ja japanilaiset perinteet
  7. kristinusko
  8. länsimainen esoteria
  9. modernit uskonnot
  10. sikhiläisyys
  11. Mandealaisuus
Luokituksen taustalla on kolme keskeistä periaatetta: 1) luokitus perustuu historialliseen taustaan, 2) se nojaa uskonnontutkimuksessa yleisesti vakiintuneisiin tapoihin jäsentää maailman uskontoperinteitä ja 3) lisäksi on pyritty luomaan luokitus, joka olisi mahdollisimman yksinkertainen ja selkeä. Periaatteet ovat yksinkertaisia, mutta niillä on tärkeitä seurannaisvaikutuksia, jotka on syytä huomioida luokituksia tarkasteltaessa.

1. Historiallinen luokitusperusta

Yhteisöjen luokitusjärjestelmä perustuu pelkästään historiallisiin ja kulttuurisiin yhteyksiin ja vaikutteisiin. Se ei siis perustu oppiin, auktoriteettiin eikä teologiaan. Se ei myöskään välttämättä ole sama kuin yhteisön oma identiteetti.
Kaikilla yhteisöillä on oma tapansa määrittää identiteettiään ja systemaattisuuden ja vertailukelpoisuuden takia tietokannan luokituksessa ei ole mahdollista noudattaa yhteisöjen itseymmärrystä. Jos liikkeen itseymmärrys on ristiriidassa meidän esittämämme luokituksen kanssa, olemme pyrkineet tuomaan tämän selkeästi esille tiivistelmäkuvauksissa.
Monissa uskonnoissa käydään jatkuvasti kiistaa siitä, mikä on aitoa ja autenttista traditiota ja mikä ”harhaoppista” ja jokaisella yhteisöllä on usein omat perusteensa autenttisen ja epäautenttisen erottamiseksi. Tietokanta ei nojaa luokituksessaan mihinkään opilliseen kriteeriin, kuten siihen, onko listatussa yhteisössä hyväksytty määrätynlainen uskontunnustus, mikä on kirjallinen kaanon tai dogmien tarkka muotoilu. Jos liike on syntynyt historiallisessa yhteydessä johonkin luettelomistamme uskontotraditiosta ja jos sen käsitteistö on valtaosin peräisin kyseisestä traditiosta, se luokitellaan kyseiseen kategoriaan riippumatta siitä pidetäänkö sitä opillisesti ”oikeaoppisena” tradition edustajana vai ei. Asiaa voidaan selventää parin esimerkin avulla:
Esimerkki 1: MAP-kirkko. Monet kristityt ovat sitä mieltä, että esimerkiksi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko (MAP-kirkko) on opinkäsityksissään etääntynyt klassisesta kristinuskosta siinä määrin, että sitä ei voida pitää enää kristillisenä. Vastaavia kristilliseltä taustalta nousseita yhteisöjä, joissa joko kielletään jakamattoman kirkon uskontunnustuksissa määritelty Jumalan kolminaisuus tai se käsitetään perinteisestä poikkeavalla tavalla, on länsimaissa lukuisia muitakin. MAP-kirkossa esimerkiksi hyväksytään Raamatun rinnalle muita pyhiä kirjoituksia kuten Mormonin kirja, sen käsitys kolminaisuudesta on toinen kuin klassisessa kristinuskossa ja lisäksi siihen kuuluu rituaaleja, jotka ovat aiemmille kristillisille kirkoille tuntemattomia. Silti MAP-kirkon historiallinen ja kulttuurinen tausta on kiistatta Yhdysvaltojen 1800-luvun protestanttisessa kristillisessä miljöössä. Myös sen käsitteistö ja identiteetti on peräisin kristinuskosta: MAP-kirkko pitää itse itseään ”palautettuna” tai ”uuden valtuutuksen” saaneena kristillisenä kirkkona. Näin ollen luokituksessamme yhteisö on sijoitettu kategoriaan ”kristinusko”.
Esimerkki 2: joogayhteisöt. Modernin joogan piirissä ajatellaan usein, että jooga ei ole uskonto lainkaan, eikä sitä mielletä millään tavoin ”hindulaiseksi”. Tietokannassa useimmat joogaliikkeet on kuitenkin luokiteltu ”hindulaisuuden” kategoriaan. Luokitusperusteesta voi kuitenkin päätellä, että tällä ei tarkoiteta yhteisön teologiaa, vaan historiaa. Se ei siis tarkoita, että tällä tavoin listattu järjestö olisi ”hindulainen” sanan teologisessa merkityksessä. Se ei edes tarkoita, että kyseinen yhdistys olisi uskonnollinen, opetetaanhan joogaa usein pelkästään terveysliikuntana. Kyse on vain siitä, että joogaliikkeet ovat historiallisesti syntyneet hindulaisen kulttuurin vaikutuspiirissä ja siitä ammentaen, mikä on tutkimuksessa täysin kiistatonta.
Perusteluja ratkaisuun löytyy useita. Kaikkien modernin joogan muotojen historialliset juuret ja/tai käsitteistö on peräisin yleisintialaisesta kulttuuritraditiosta, jota nimitetään hindulaisuudeksi. Klassinen joogaperinne kirjallisine lähteineen (Patanjali) luetaan yhdeksi hindufilosofian kuudesta oikeaoppisesta koulukunnasta. Modernin joogan kaikki perustajahahmot ovat olleet hinduja. Myös modernin joogan kaikki peruskäsitteet (cakra, nadi, guru, samadhi, jooga, jnana, jne.) ovat peräisin hindulaisesta teologiasta. Vaikka hindulaisuus määriteltäisiin suppeammin vasta klassisen kauden (n. 550 ekr. – 550 jKr.) ja sen jälkeisenä aikana kehittyneeksi uskonnollisuudeksi, sekä tantrismin että hatha-joogan kukoistuskaudet sijoittuvat sen piiriin (ts. lähinnä keskiajalle).

2. Vakiintuneet tulkinnat

Toiseksi olemme pyrkineet käyttämään kansainvälisessä tutkimuksessa yleisesti vakiintuneita ja mahdollisimman kiistattomia luokitustapoja. Käyttämämme luokitustapa ei ole täsmälleen sama, kuin mihin tutkijat muualla maailmassa ovat päätyneet, mutta erot nousevat Suomen olosuhteista käsin.
Valitsemamme järjestelmä ei ole siis mitenkään uusi tai omintakeinen, kuten monista populaareista uskonnollisia yhteisöjä esittelevistä teoksista käy ilmi. Lähinnä omaa luokitustamme tulee Christopher Partridgen toimittamassa teoksessa Encyclopedia of New Religions (2004) (suom. Uusien uskontojen käsikirja) käyttämä järjestelmä. Vertailukohdaksi voidaan ottaa myös muita vastaavia teoksia, kuten Timothy Miller (toim.): America’s Alternative Religions (1995), David B. Barrett: Sects, ’Cults’ & Alternative Religions (1996); Daniel Andersson & Åke Sander (toim.), Det Mångreligiösa Sverige (2005).

3. Yksinkertaisuus

Kolmanneksi olemme pyrkineet laatimaan mahdollisimman yksinkertaisen ja selkeän luokitusjärjestelmän, jossa kategorioiden määrä on pyritty pitämään minimissään. Jokainen yhteisö luonnollisesti näkee oman perinteensä taustan vähän eri tavoin ja jotta voisimme tehdä luokitukset yhteisöjen itseymmärryksen pohjalta, tarvitsisimme pian äärettömän joukon kategorioita.
Suomen oloja ajatellen olemme päätyneet yhdeksään perinteiseen uskontotraditioon, sekä kategoriaan ”modernit liikkeet”, joka sisältää ne uudet liikkeet, joita ei voida yksiselitteisesti identifioida ja/tai joiden alkuperä on modernissa länsimaisessa kulttuurissa. Luokitus saattaa projektin edetessä muuttua, sillä se pyrkii nousemaan ajankohtaisesta uskonnollisesta tilanteesta ja lisäksi pyrimme ottamaan yhteisöiltä saamamme palautteen huomioon niin pitkälle kuin mahdollista.