Ihmisyyden tunnustajat

Ihmisyyden tunnustajat

Taustalla vaikuttava perinne:

Kuvaus

Varkautelainen Marjatta Horjander (1930-) tutustui 1970-luvun puolessa välissä kristosofiaan Eine Harmaan kautta. Horjander oli sairastunut vuonna 1968 ja toivuttuaan sairaudesta hän koki, että hänellä oli joitakin telepaattisia ja muita yliluonnollisia kokemuksia. Hän koki olleensa myös yhteydessä ylösnousseisiin Mestareihin (teosofinen käsite) esimerkiksi Saint Germaineen. Hän perusti vuonna 1978 Kaavin Ahosenniemelle yhteisön. Ahosenniemellä asui parikymmentä henkeä ja Ihmisyyden tunnustajilla oli pieniä ryhmiä myös Joensuussa, Varkaudessa ja Joroisissa.

Yhteisö osti joulukuussa 1984 Vilppulasta entisen vanhainkotirakennuksen, jolle annettiin nimi Väinölä. Alkuvuodesta 1985 rakennusta ryhdyttiin kunnostamaan asuinyhteisöksi ja vuoden lopulla viimeiset ihmiset Käpykolosta muuttivat Väinölään. Myös Mänttään on syntynyt kaksi uutta yhteisöä: Toukola ja Sampolan Kulttuurikeskus. Ihmisyyden tunnustajat ovat vuosien aikana harjoittaneet myös teatteritoimintaa ja tehneet kouluvierailuja. Ihmisyyden tunnustajat-säätiö perustettiin 1.2.2000. Säätiö rekisteröitiin 27.6.2000. Tällä hetkellä Väinölässä asuu 34 henkeä ja Toukolassa ja Sampolassa yhteensä 12 henkeä (2011). Yhteisö julkaisee Väinämöinen-nimistä lehteä.

Tiedot päivitetty: 16.06.2015

 

Linkkejä:

ihmisyydentunnustajat.fi

 

Lähteet:

Internet

Ihmisyyden Tunnustajat (Seppo Kuulavuori): Martta Horjanderin elämänvaiheita. , 2009. [2009-06-29]

Ihmisyyden tunnustajat: Suomi-Äidin sylissä. , 2009. http://www.ihmisyydentunnustajat.fi/ [2009-06-29]

Ihmisyyden tunnustajat: Väinölän vaiheita. , 2009. http://www.ihmisyydentunnustajat.fi/ [2009-06-29]

 

Kirjat

Heino, Harri: Mihin Suomi tänään uskoo, 89-90. Helsinki: Werner Söderström, 1997. 284-287

Lisätiedot

Kotikunta

Toiminta-alue

,