Päivi Niemi koulu- ja nuorisotyö

Päivi Niemi koulu- ja nuorisotyö

Kuvaus

Päivi Niemen työalaan kuuluu monipuolinen luennointi-, ihmissuhdetyö ja koulutus. Hän on toiminut vuodesta 1998 lähtien päätoimisesti lahjoistusvaroin ylläpidetyssä koulu- ja nuorisotyössä. Vuodesta 2006 lähtien toiminta on sisältynyt Kansan Raamattuseuran työhön.

Luentojen aiheet ovat pääsääntöisesti käsitelleen itsetuntoa ja tunnetaitoja, sekä muita terapeuttisia teemoja eri otsikoiden alla. Päivi Niemi luennoi mm. kouluissa, vanhempainilloissa, seurakunnissa ja erilaisissa koulutus- ja teematilaisuuksissa. Kursseja ja erilaisia tilaisuuksia järjestetään liittyen mm. itsetuntoon, identiteettiin ja temperamenttiin, tunnetaitoihin sekä onnellisuuteen.

Työnkuvaan kuuluu myös terapiavastaanotto Tampereella ja Helsingissä. Oman kuvauksen mukaan tarjottava sielunhoitoterapia on ammatillista auttamista, jossa psykologinen tieto ja terapeuttiset taidot yhdistyvät kristillisessä viitekehyksessä.

Tämä sivu ei ole vielä tietokannan julkisessa osassa.

Tiedot päivitetty: 20.07.2015

Linkkejä
paiviniemi.net

Lisätiedot

Kotikunta

Maakunta

Toiminta-alue

, ,