Sukyo Mahikari Suomi

Sukyo Mahikari Suomi

Taustalla vaikuttava perinne:

Kuvaus

Sukyo Mahikari on Japanissa vuonna 1959 Kotama Okadan perustama kansainvälinen järjestö, jonka tarkoituksena on auttaa ihmisiä heräämään henkisesti. Järjestön toiminnassa keskeisellä sijalla on Todellisen Valon, Okiyomen, välittäminen ihmisille. Todellisen Valon uskotaan tulevan korkeimmalta henkiseltä tasolta. Valon välittäminen tarkoittaa, että ihminen kämmenensä kautta säteilee tätä energiaa toiselle ihmiselle. Todellisen Valon uskotaan parantavan henkistä tilaa, joka puolestaan vaikuttaa mielen ja kehon tasolla. Monien ihmisten sanotaan kokeneen Valon avulla ihmeparantumisia ja elämäntilanteensa kohenemista. Kyse ei kuitenkaan ole parantamisesta, vaan pyrkimyksenä on muuttaa sisintään.

Mahikaritaidon harjoittamisen uskotaan auttavan ihmisiä pääsemään lähemmäksi Jumalaa ja todellista minäänsä. Liikkeessä uskotaan, että kaikilla ihmisillä on osa jumalallista sielua sisimmässään. Järjestö on kaikille avoin ja sen jäsenet voivat kuulua eri uskontokuntiin. Sukyo Mahikarilla on edustajia 70 maassa. Liikettä johtaa nykyisin perustajan tytär Keishu Okada. Suomessa Valon välittämistilaisuuksia on järjestetty Helsingissä Suomen Kinesiologiayhdistyksen tiloissa (Uudenmaankatu 28 B). Nykyisestä toiminnasta ei ole tietoa.

Tiedot päivitetty: 16.05.2018

Linkkejä
sukyomahikarieurope.org

Lähteet
Kirjat: Heino, Harri: Mihin Suomi tänään uskoo, 89-90. Helsinki: Werner Söderström, 1997. 322-323

Lisätiedot

Kotikunta

Maakunta