Suomen Metodistikirkko

Suomen Metodistikirkko

Kuvaus

Metodistkyrkan i Finland

Nimen merkitys: Englannin Anglikaanisen kirkon pappi Johnn Wesley (1703-1791) koki uskonnollisen herätyksen. Hänen ympärilleen muotoutui yhteisö, joita ryhdyttiin kutsumaan ”metodisteiksi” heidän käyttämiensä hengellisten menetelmien vuoksi (engl. methods, ”menetelmät”).

Metodistikirkon syntynä pidetään englantilaisen anglikaanipappi Johnn Wesleyn vuonna 1738 saamaa herätystä, ja tätä seurannutta yhteisön muodostumista. Suomeen ensimmäinen metodistiseurakunta perustettiin vuonna 1881 Vaasaan ja virallisesti kirkko rekisteröitiin uskonnolliseksi yhdyskunnaksi 24.4.1925.

SSuomen metodistikirkot kuuluvat Metodistikirkkojen maailmanneuvostoon. Ne kuuluvat myös Pohjoismaiden ja Baltian maiden piispan alueeseen, jonka johdossa on tehtävään aina kahdeksaksi vuodeksi kerrallaan valittu piispa, tällä hetkellä tehtävää hoitaa norjalainen Øystein Olsen.

Raamatun ja Apostolisen uskontunnustuksen lisäksi Metodistikirkossa pidetään arvossa John Wesleyn opetuksia (Metodistikirkon oppi ja kirkkojärjestys). Kirkko julkaisee Rauhan Sanomia -lehteä.

Suomen Metodistikirkko on jäsen Suomen vapaakristillinen neuvosto ry:ssä, Suomen ekumeeninen neuvosto ry:ssä ja Suomen lähetysneuvosto ry:ssä.

 

2021 714
2020 750
2019 781
2018 766
2015 840
2014 1 413
2013 807
2012 762
2011 752
2009 715
2008 695
2007 672
2006 676
2005 652
2004 645
2003 629
1985 1 034
1980 1 311
1970 964
1960 1 217

 

Linkkejä:

metodistikirkko.fi

 

Lähteet:

Kirjat
Heino, Harri: Mihin Suomi tänään uskoo, 89-90. Helsinki: Werner Söderström, 1997. 75-77

Tiedot päivitetty: 28.09.2022

Lisätiedot

Kotikunta

Toiminta-alue

, , , , , , , , , ,