Kirkolliset herätysliikkeet: rukoilevaisuus

Kirkolliset herätysliikkeet: rukoilevaisuus

Historia

Herätysliikkeiden syntyminen 1700-1800 luvuilla oli laaja yleiseurooppalainen ilmiö. Niiden synnyn taustalla voidaan nähdä pietismin ja romantiikan vaikutus. Herätysliikkeitä voidaan myös pitää protestina valistuksen rationalismille. (Murtorinne 1992, 99-100.) Nämä liikkeet syntyivät Suomessa pääsääntöisesti maaseudulla, mutta vaikuttavat nykyisin enemmän kaupunkiseurakunnissa, kuin maaseudulla.
Vanhin Suomen evankelis-luterilaisista herätysliikkeistä on rukoilevaisuus. Liikkeen synty ajoitetaan Kalannissa vuonna 1756 puhjenneeseen hurmokselliseen herätykseen, vaikkakin voidaan sanoa, että rukoilevaisuudessa ei ole kysymys yhdestä yhtenäisestä liikkeestä, vaan joukosta Satakunnassa, Varsinais-Suomen pohjoisosissa, Karjalassa ja Mikkelin seudulla syntyneistä erillisistä pietistisistä herätyksistä. (Heino 1997, 45-46.
Näille liikkeille tunnusomaista oli runsas rukouksen käyttö ja parannusta, rukousta ja pyhitystä korostava uskonkäsitys. Merkittävimmät näistä olivat Länsi-Suomen rukoilevaisuus ja Karjalan rukoilevaisuus, eli renqvistiläisyys. Rukoilevaisuuden tärkeitä johtohahmoja lännessä olivat Nousiaisten kirkkoherra Aabraham Acrenius (1706-1769) sekä hänen poikansa Antti Acrenius (1745-1810). Itä-Suomen rukoilevaisuuden merkittävin hahmo oli Sortavalan kappalainen Henrik Renqvist (1789-1866). Herätysliikkeenä rukoilevaisuus on säilynyt vain Länsi-Suomessa, koska Itä-Suomen pääkannatusalueet ovat jääneet nykyisen Venäjän alueelle toisen maailmansodan loputtua. Vuonna 1984 Liike hajosi kahtia, Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistykseksi ja Suomen Rukoilevaisen Kansan Yhdistykseksi. (Länsi-Suomen Rukoilevaiset ry.)

Uskomukset ja narratiivit

Rukoilevaiset hyväksyvät luterilaisen kirkon sakramentit kasteen ja ehtoollisen. Suhtautumisessa kirkon pappisvirkaan liikkeen keskuudessa on kasi erilaista kantaa. Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys on halunnut pitäytyä kirkon vanhassa virkakäsityksessä, kun taas Suomen Rukoilevaisen Kansan Yhdistys on hyväksynyt naispappeuden. (Vähäsarja 2005.)
Nämä kaksi rukoilevaisuuden suuntaa eroavat toisistaan myös suhtautumisessa vanhoihin rukoilevaisuudelle ominaisiin tunnusmerkkeihin. Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys on halunnut säilyttää polvirukoukset sekä vanhat veisuu- ja saarnakirjat, kuten vuoden 1701 virsikirjan ja vuoden 1776 Raamatunkäännöksen. Vanhan virsikirjan käyttöä perustellaan sillä, että se sisältää enemmän raamatullista ja uskonopillista ainesta, kun uudemmat virsikirjat ja hengellisen kasvun kannalta siksi parempi. Vuoden 1776 Raamatunkäännöksen paremmuutta myöhempiin verrattuna perustellaan muun muassa sillä, että heidän mukaansa Biblia ei käännösratkaisuissaan seuraa ”liberaaliteologien” eksytyksiä, jotka ovat vaikuttaneet myöhempiin käännöksiin entistä enemmän. Suomen Rukoilevaisen Kansan Yhdistys puolestaan käyttää uutta virsikirjaa sekä uutta raamatunkäännöstä. Vanhoja kirjoja arvostetaan, mutta niitä ei pidetä teologisesti parempina. (Vähäsarja 2005.)
Rukoilevaiset korostavat henkilökohtaisen kääntymyksen merkitystä pietistisen perinteen mukaisesti. Kristityn tulee kääntyä kevytmielisestä elämäntavasta ja osoittaa uskoa arkielämässä. Ihmisessä asuva perisynti on niin voimakas, että tarvitaan jatkuvaa kilvoittelua ja varuillaan oloa. Uskovan on harjoitettava itsetutkiskelua ja pyrittävä uudistumaan. Hänen on oltava valmis jokapäiväiseen parannukseen. Tässä uskonkilvoittelussa on apuna henkilökohtainen hartaudenharjoitus, joka käsittää polvirukouksia sekä hartauskirjallisuuden lukemista sekä osallistumista hartauskokouksiin. (Kansanaho 1996, 256-257.)

Rituaalit

Rukous on keskeisessä asemassa rukoilevaisten henkilökohtaisessa uskonelämässä, kuten myös seurakäytännössä. Kokoontuessaan seuroihin seuraväki polvistuu pitämään perusteelliset rukoukset seurojen alussa, lopussa ja myös spontaanisti seurojen aikana. (Heino 1997, 47.)
Länsi-Suomen rukoilevaisuuden toimintaan kuuluvat seurat, nuortenillat ja jumalanpalvelukset. Liike järjestää myös kerran vuodessa oman rippikoululeirin. Jumalanpalvelukset järjestetään vuoden 1693 kirkkokäsikirjan pohjalta. Käytössä ovat myös vuoden 1776 Raamattu, vuoden 1701 virsikirja sekä laulukokoelma Siionin virret ja Halullisten sielujen hengelliset laulut. (Länsi-Suomen Rukoilevaiset ry 2007.)
Eurajoen kristillisen kansanopiston yhteydessä toimiva Suomen rukoilevaisen kansan yhdistys ry:n toimintaa kuuluvat jumalanpalvelukset sekä kesäisin järjestettävät Länsi-Suomen herännäisjuhlat. Jumalanpalvelusta vietetään sekä vanhan että uuden käsikirjan mukaan. Käytössä ovat myös uusi virsikirja ja raamatunkäännös. Vanhoja kirjoja ei pidetä teologisesti parempina, mutta niitä arvostetaan. (Vähäsarja 2005.)
Tiedot päivitetty: 17.04.2007

Yhteys muihin uskontoihin

Emouskonnot

Lähteet

Artikkelit

Kansanaho, Erkki: Rukoilevaisuuden sanoma kirkolle. Teologinen aikakauskirja 101 (1996) 256-259 . , 1996.

Internet

Länsi-Suomen Rukoilevaiset ry: Länsi-Suomen Rukoilevaiset ry. , 2006. www.rukoilevaisuus.com [2006-12-18]
Vähäsarja, Juha: Rukoilevaisuuden synty ja hengellinen elämä 1700-luvun Suomessa. , 2006. http://www.sro.fi/seurakuntakoulu/oppimateriaali/kirkkotieto/ [2007-04-13]

Kirjat

Heino, Harri: Hyppyherätys – Länsi-Suomen rukoilevaisuuden synnyttäjä. Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura, 1976.
Heino, Harri: Mihin Suomi tänään uskoo, 89-90. Helsinki: Werner Söderström, 1997.
Heino, Harri: Rukoilevaisuus tällä vuosisadalla : hurmoksellisuus Länsi-Suomen rukoilevaisuuden jakajana 1895-1970. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura, 1977.
Murtorinne, Eino: Suomen kirkon historia 3 : autonomian kausi 1809-1899. Porvoo: Werner Söderström, 1992.