Esoterian historia on mutkikas ja vaikeaselkoinen asia selvittää ilmiön luonteesta johtuen. Monilla nykyajan esoteerisilla liikkeillä on juurensa 1800-luvun jälkipuoliskon järjestöissä. Silti useimmat niistä väittävät henkisten juuriensa polveutuvan yli 2000 vuoden taakse, antiikin gnostilaisuuteen.
Ajanlaskun alun gnostilaiset uskomukset ilmaantuivat uudelleen 1000-1100-luvuilla Bulgarian ja Bosnian alueilla vaikuttaneilla bogomiileilla sekä Etelä-Ranskan kataareilla. Etelä-Ranskassa, Pohjois-Espanjassa sekä Pohjois-Italiassa puolestaan juutalainen kabbala sekä islamilainen suufilaisuus vaikuttivat monien kristittyjen ajatteluun synnyttäen uudenlaista esoteerista filosofiaa.
1492 Espanja ja Portugali karkottivat juutalaiset maasta, minkä seurauksena myös monet esoteeriset ideat levisivät muualle Eurooppaan. Samaan aikaan monet renessanssifilosofit löysivät uudelleen uusplatonistiset ja pytagoralaiset kirjoitukset. Esimerkiksi italialainen Marcilio Ficino (1433-1499) käänsi Corpus hermeticum -nimisen antiikin egyptiläis-kreikkalaisen kirjoituskokoelman latinaksi 1463.
1500- ja 1600-lukujen hermeettisillä filosofeilla oli siis käytettävänään jo varsin runsaasti erilaista salaista kirjallisuutta. Nämä filosofit yhdistivät astrologiasta, alkemiasta, uusplatonistisesta kirjallisuudesta ja orastavasta luonnonfilosofiasta omintakeisia filosofisia ja uskonnollisia synteesejä ja kokeiluja, joista osa oli johtamassa myös luonnontieteiden syntyyn.
Vuosina 1614-1615 ilmestyneiden ruusuristiläisten manifestien alkuperä on jäänyt epäselväksi. Melko varmana pidetään, että vuonna 1616 ilmestyneen ruusuristiläisen ja alkemistisen kertomuksen nimeltä Chymische Hochzeit Christiani Rosencreuz (Christian Rosencreuzin Kemialliset Häät) on kirjoittanut luterilainen pappi Johan Valentin Andreae (1586-1654). Hän opiskeli Tübingenin yliopistossa. Siellä hän solmi yhteyksiä henkilöihin, jotka tutkivat muun muassa kristillistä kabbalaa. On pidetty myös mahdollisena, että kaksi manifestia ovat syntyneet Tübingenin oppineiden piirissä. Pari vuotta ”Kemialliset häät” – teoksen ilmestymisen jälkeen Andreae kertoo, että kyseinen kirjoitus on leikkimielinen kertomus.
Käytännössä manifestit johtivat myöhemmin erilaisten ruusuristiläisten veljeskuntien perustamiseen, joilla ei enää kuitenkaan ollut varsinaista yhteyttä 1600-luvulla vallinneeseen ruusuristiläiseen aatevirtaukseen.
1700-luvulla esoteriaa elvytti erityisesti Ranskassa innostus, joka kohdistui Egyptiin ja sen kulttuuriin. Tärkeimpiä hahmoja oli Éliphas Lévi, joka yhdisti ajattelussaan kabbalan, astrologian ja tarot-korttien symboliikan. Monet 1800-luvulla perustetut liikkeet nojautuivat vahvasti juuri Lévin oppeihin.
Esoteriaan on vaikuttanut myös 1700-luvun vapaamuurarius. Vuonna 1866 Englannissa perustettiin Societas Rocicruciana in Anglia, joka oli vapaamuurariliikkeen esoteerinen sivuosasto. Siitä puolestaan juontaa juurensa Englannissa 1888 perustettu The Hermetic Order of the Golden Dawn -järjestö (Kultaisen aamunkoiton hermeettinen sääntökunta), jolla on ollut valtava vaikutus nykyajan esoteriaan. 1900-luvun maineikkain okkultisti, Aleister Crowley (1875-1947), oli lyhen aikaa Golden Dawnin jäsen. Hän johti myöhemmin saksalaisperäisen Ordo Templi Orientis -järjestön (O.T.O.) brittiläistä haaraa.
Tunnettu ranskalainen esoterian tutkija Antoine Faivre määrittelee länsimaisen esoterian ajattelun muodoksi, joka voidaan tunnistaa neljästä perustavasta piirteestä tai osatekijästä: 1) oppi vastaavuuksisista eli korrespondensseista, 2) käsitys luonnosta elävänä kokonaisuutena, 3) kiinnostus mielikuvituksen kautta tavoitettaviin välittäjiin, sekä 4) kokemus ”transmutaatiosta”. Näiden lisäksi Faivre mainitsee keskeisinä, vaikkakaan ei välttämättöminä tunnuspiirteinä 5) pyrkimyksen tavoittaa kaikkien uskontojen taustalla oleva yhteinen periaate, sekä 6) vihkimyksen kautta mestarilta oppilaalle tapahtuva perinteen välittäminen.
Korrespondenssiopilla tarkoitetaan pyrkimystä etsiä näkyvän ja näkymättömän universumin eri osatekijöiden välisiä vastaavuuksia, korrespondensseja. Ikivanha käsitys makrokosmoksen ja mikrokosmoksen välisestä yhteydestä on tästä klassinen esimerkki. Universumi nähdään esoteriassa kaikenkattavien keskinäisten vuorovaikutuksien ja riippuvuuksien kudelmana, joka ei kuitenkaan paljastu puhtaalle aistihavainnolle. Yhtäläisyydet ovat siis luonteeltaan osin kätkettyjä ja niiden löytämiseksi tarvitaan tulkinnan apuvälineitä.
Vastaavuuksia on kahta päätyyppiä. Yhtäältä on niitä, jotka esiintyvät luonnon eri osatekijöiden välillä, kuten seitsemän metallin ja seitsemän planeetan välillä, tai planeettojen ja ihmisruumiin eri osien välillä. Tämä ajattelutapa on esimerkiksi astrologian perustana. Siinä tutkitaan taivaankappaleiden ja tähtikuvioiden sekä ihmisten maailman välisiä vastaavuuksia ja vuorovaikutussuhteita. Toisaalta on olemassa vastaavuuksia, jotka esiintyvät luonnon tai historiallisten tapahtumien sekä pyhien kirjojen välillä. Tästä puolestaan ovat esimerkkinä kabbalistiset opit Raamatun tulkinnasta, jossa etsitään pyhästä tekstistä avaimia inhimillisen maailman tapahtumiin.
Esoteerisessa perinteessä luonto nähdään kokonaisuutenaan elävänä ja moniulotteisena todellisuutena, josta voidaan oppia paljon. Luonto onkin esoteerisessa ajattelussa harvinaisen keskeisellä sijalla verrattuna muihin eurooppalaisiin ajattelun perinteisiin. Luonto koetaan rikkaana ilmoituksen lähteenä; sitä voidaan lukea ja tulkita kuten kirjaa. Luonto nähdään usein ”kätketyn valon” tai ”tulen” läpitunkemaksi.
Esoterian erottaa selkeimmin muusta mystiiikasta kiinnostus erilaisiin välittäjiin näkyvän ja näkymättömän maailman välillä. Ne voivat olla rituaaleja, mielikuvia, symboleja, mandaloita tai välittäjäolentoja. Tällaisten välittäjien käyttö on riippuvaista mielikuvituksen voimien kultivoinnista. Mielikuvitus nähdäänkin esoteerisessa perinteessä eräänlaisena ”sielun aistielimenä”, jonka kautta voidaan saavuttaa yhteys näkymättömään maailmaan.
”Transmutaatio” puolestaan on alkemiasta lainattu termi, jolla viitataan sisäiseen muodonmuutokseen, jossa tiedon, gnosiksen, ja sisäisen kokemuksen välillä ei enää ole eroa.
Esoteerisessa perinteessä on usein, varsinkin modernilla ajalla, pyritty löytämään eri uskontoperinteiden taustalla oleva yhteinen totuus. Kyse ei ole pelkästä perinteiden vertailusta, vaan pyrkimyksenä on viime kädessä saavuttaa tätä kautta korkeampi oivallus totuudesta, joka sulkee piiriinsä partikulaarit perinteet. Niin kutsuttu ”perennialistinen” koulukunta katsoo, että kaikkien uskontojen taustalta löytyy yhteinen uskonnollinen kokemus.
Uskonnolliselta kannalta esoterian keskeisimpiä tunnuspiirteitä katsanto, jonka mukaan ihminen voi löytää aktiivisen tien jumalayhteyden uudelleensaavuttamiseksi. Jumalallinen mielletään tavallisesti paitsi transsendenttiseksi, myös immanenttiseksi. Toisin sanoen jokaisessa ihmisessä on ”jumaluuden kipinä”. Esoterian perimmäinen päämäärä on henkinen uudestisyntyminen ”illuminaatio”, joka mielletään jälleenyhtymiseksi Jumalaan.
Tämä tie vaatii pääsyä salaiseen, tai kätkössä olevaan pelastavaan tietoon eli gnosikseen. Tieto voi koostua yleisesti tunnetuista symbolisista järjestelmistä kuten astrologia, kabbala tai tarot-korttien symboliikka. Niiden lisäksi on olemassa salaisia tai tarkoin vihkiytymättömiltä varjeltuja tekniikoita, kuten sisäinen alkemia tai teurgia, enkelten invokaatio.
Esoteerisessa perinteessä on usein korostettu mestarilta oppillaalle tapahtuvaa henkilökohtaista perinteen välittymistä, usein muodollisten vihkimysten kautta. Tällaista katkeamatonta oppilasketjua pidetään monesti perinteen auktoriteetin ja autenttusuuden takeena ja mittapuuna.
Gnosiksen ymmärtäminen vaatii erityisiä ominaisuuksia, kouluttautumista tai rituaalisen vihkimyksen. Gnosis on pyhää, sen saa paljastaa ainoastaan ansioituneille kuulijoille. Siksi gnosista vaalii ja välittää eteenpäin erityinen, yleensä tuntematon tai salainen ryhmä hengellisesti ansioituneita opettajia, ”illuminaatteja”, jotka muodostavat salaisen, joskus ylimaallisen, veljeskunnan.
Esoteerinen perinne on käytänteiltään hyvin moninainen. Suuri merkitys on esoteeristen tekstien, kuten Corpus hermeticumin tai ruusuristiläisten manifestien kätketyn sisäisen merkityksen löytäminen. Se aukenee usein erilaisten kuvasymbolien ja numerologisten tai astrologisten tulkintajärjestelmien avulla. Samaa prosessia käytetään kuitenkin myös esimerkiksi Raamatun tulkinnassa.
Joissakin esoteerisissa järjestelmissä rajoitutaankin puhtaasti salaisen tiedon etsimiseen ja tekstien esoteeriseen tulkintaan. Niillä ei välttämättä ole varsinaisia rituaaleja lainkaan.
Keskeisessä asemassa useissa esoteerisissa järjestelmissä on kuitenkin salaseurainitiaatio tai sellaisten moniasteinen järjestelmä. Esimerkiksi crowleyläisessä Ordo Tempi Orientiksessa käytetään yhdeksänasteista initiaatiojärjestelmää. Initiaatioilla on selkeä pelastava merkitys, sillä niiden kautta vihittävä pääsee tielle, joka johtaa illuminaatioon.
Tiedot päivitetty: 05.09.2012
Barrett, David V.: Secret societies: From ancient and arcane to the modern and clandestine. London: Blandford, 1999.
Clarke, Peter B. (ed.): Encyclopedia of new religious movements. London: Routledge, 2006.
Faivre, Antoine: Access to Western Esotericism. Albany, NY: State University of New York Press, 1994.
Partridge, Christopher (toim.): Uusien uskontojen käsikirja. Helsinki: Kirjapaja, 2006.