New age -liike on syntynyt länsimaisen esoteerisen ja metafyysisen vaihtoehtouskonnollisuuden perustalta. Sellaiset 1800-luvun liikkeet kuin transsendentalismi, spiritualismi ja teosofia ovat olleet new agen taustalla. New age -liikkeen voidaan katsoa saaneen alkunsa 1960-luvun lopulla herätysliikkeenä, joka levisi nimenomaan näiden vaihtoehtouskontojen kannattajien keskuudessa.
Ajatusta uuden aikakauden koittamisesta on vaalittu varsinkin teosofien keskuudessa. Erityisen selkeästi ajatus tulee esiin Alice A. Baileyn tuotannossa. New age -liike ei kuitenkaan ole uusi ”lahko” tällä länsimaisen vaihtoehtouskonnollisuuden kentällä, eikä sen tarkoituksena näin ollen ole kilpailla olemassaolevien järjestöjen kanssa.
Teosofia ja muut 1800-luvun romanttiset ja okkultistiset virtaukset etsivät innoitusta menneisyydestä ja varsinkin Lähi-idän muinaisista korkeakulttuureista. Nykyisessä muodossaan new age -liikkeen piirissä vaikutteita haetaan idän uskonnollisista perinteistä sekä erilaisista varhaiskantaisista kulttuureista. Kolmas selkeä vaikutteiden antaja liikkeelle on ollut humanistinen psykologia ja sen piiristä nousseet populaarit terapialiikkeet.
Uskonnollisten vaikutteiden ja innoituksen etsiminen länsimaisen kulttuurin ulkopuolelta ilmentää globalisaatiota. Länsimaiden ekspansiivisuudesta johtuen uskonnolliset vaikutteet muualta maailmasta suodattuivat länteen aluksi juuri teosofien ja muiden länsimaisten etsijöiden ja entusiastien välityksellä. Kiinnostus esimerkiksi Intian uskontoja kohtaan oli herännyt jo 1700-luvulla kun ensimmäiset käännökset Intian uskonnollisista klassikoista saatiin länsimaisille kielille.
1900-luvun vaiheessa ensimmäiset seikkailijat lähtivät etsimään omakohtaista valaistusta idästä. Pian tämän jälkeen tulivat ensimmäiset hindulaiset gurut länteen tekemään aktiivista lähetystyötä. Näkyväksi ilmiöksi lännessä erilaiset itämaisperäiset uskonnolliset liikkeet (esim. Krishna-liike, joogaliikkeet, zen-buddhalaisuus, Transsendenttinen Mietiskely, Ananda Marga jne.) muodostuivat vasta 1960-luvulla.
Suuri osa idän uskontoihin kohdistuvasta kiinnostuksesta suodattuu new agessa länsimaisten linssien lävitse: idän uskonnoista etsitään välineitä omaan henkiseen kehitykseen ja yksityiseen uskonnonharjoitukseen. Liikkeet vastaavat kysyntään lähestymällä ihmisiä joogaa ja meditaatiota tarjoavien kurssien, seminaarien ja julkaisutoiminnan kautta. Uskontojen sosiaaliseen elämään vaikuttavaa puolta sekä yhteiskunnallisia näkemyksiä painetaan mielellään taka-alalle.
Yleiseen tietoisuuteen new age -liike murtautui 1980-luvulla. Näyttelijä Shirley MacLainen teokseen Out on a Limb (1984) perustuva TV-sarja näytettiin Yhdysvalloissa tammikuussa 1987. Sen ansiosta kanavointi, ruumiista irtautumiskokemukset ja muut vastaavat teemat nousivat laajempaan tietoisuuteen. Myös laajempi yleisö yhtäkkiä tunnisti liikkeen olemassaolon. Time-lehti julkaisi saman vuoden joulukuussa new age -aiheisen erikoisnumeron.
New age -liikkeen luonteessa tapahtui 1980-luvulla toinenkin merkittävä käänne, kun siinä alettiin lisääntyvässä määrin omaksua kysymyksenasetteluja muista sosiaalisista liikkeistä kuten ympäristöliikkeestä ja feministisestä liikkeestä. Liikkeen ideologiaa alettiin aikaisempaa selkeämmin liittää samaan rintamaan niiden kanssa.
Ekologinen kriisi on esimerkiksi innoittanut ihmisiä tulkitsemaan erilaisia alkuperäiskansojen ja esikristilliseltä ajalta peräisin olevia perinteitä ja uskomuksia niiden sisältämän luontokuvan ja luontosuhteen näkökulmasta. Monien alkuperäiskansojen elämäntapaa on ihailtu nimenomaan sen vuoksi, että niiden on katsottu elävän harmonisessa suhteessa ympäristönsä kanssa. Näiden kulttuurien mytologiaa on luonnehdittu holistiseksi ja feminiiniseksi.
New age -liike ilmentää monella tavalla uusien uskonnollisten liikkeiden jäsenten ja tukijoiden yhteisiä intressejä ja päämääriä, esimerkiksi pyrkimystä jonkinlaisen henkisen ulottuvuuden esille tuomiseen pluralistisessa kontekstissa sekä pyrkimystä luoda konteksteja yksilölliselle ”henkiselle etsinnälle”, kuten Helsingissä vuosittain järjestettävät Hengen ja Tiedon messut sekä Minä Olen -messut.
Toiminta keskittyy yhä enemmän kaupallisiin yrityksiin tai osuuskuntiin, jotka tarjoavat moninaisia palveluja, kuten erilaisia terapia-, meditaatio- ja kehomanipulaatiotekniikoita, joilla ihmiset voivat pyrkiä vaikuttamaan omaan fyysiseen terveyteensä tai tietoisuutensa laatuun. Lisäksi on ruokavalioon keskittyviä oppeja sekä kursseja, joissa huomion kohteena ovat ihmismielen ”salatut voimavarat” ja paranormaalit kyvyt.
New age -liikkeessä voidaan nykyisin erottaa kolme suuntausta: 1) esoteerinen, 2) henkinen, sekä 3) sosiaalinen suuntaus.
Esoteerisessa suuntauksessa uskotaan yliluonnollisen olevan todellinen ja vaikuttava voima elämän kokonaisuudessa ja suuri osa huomiosta keskittyy yliluonnollisen todellisuuden kartoitukseen. Suuntauksessa on usein millennialistisia piirteitä, kun erilaiset ennustukset suurista ihmiskuntaa kohtaavista käänteistä leviävät liikkeen keskuudessa.
Henkisessä suuntauksessa korostetaan yksilön henkistä kehitystä ja erilaisia itsensä kehittämisen menetelmiä. Tässä suuntauksessa huomio kohdistuu meditaation, joogan, psykoterapian tai samanismin kaltaisiin tekniikoihin, joilla ihmisen uskotaan kykenevän saavuttamaan kehittyneempiä olemassaolon tiloja.
Sosiaalisessa suuntauksessa korostetaan henkisen uudistumisen ohella konkreettista työtä, jota voidaan tehdä humanitaarisemman tai ekologisemman tulevaisuuden eteen. Ekologinen ja feministinen henkisyys ilmentävät pitkälti liikkeen tätä aspektia.
New age -liike voidaan määritellä sosiaaliseksi liikkeeksi, joka tähtää yksilölliseen ja planetaariseen tervehdyttävään ja henkiseen muutokseen (”transformation”). Keskeisiä piirteitä liikkeelle ovat: (1) eskatologinen näky planeetan ja ihmiskunnan tulevaisuudesta, joka on sidoksissa (2) yksilön tajunnassa ja havaintomekanismeissa tapahtuvaan muutokseen; sekä (3) yksilöllisen kokemuksen ja elämyksellisyyden painotuksesta johtuva individualistinen tieto-oppi.
1. Eskatologinen näky. Perusajatus on, että ihmiskunta on suuren evolutionaarisen kynnyksen partaalla, joka on johtamassa meidät uudenlaiseen tulevaisuuteen ja olemiseen tapaan. Tästä lähtökohdasta liike saa nimensä new age, ”uusi aikakausi”. Maailmanlaajuisen yleisinhimillisen kriisin tunne on lähtökohtana. New age -liikkeen tekee omaperäiseksi se optimistisuus, jolla tähän kriisiin suhtaudutaan. Katastrofit nähdään uuden ja paremman ajan kynnyksen merkkeinä. Ajatuksena on, että ennen siirtymistään uuteen myönteisyyden ja uusien mahdollisuuksien tulevaisuuteen ihmiskunta tulee väistämättä kokemaan rajuja mullistuksia.
Muutos, jonka luonne on koko ihmiskuntaa koskettava, saa alkunsa, koskettaa ja vaikuttaa ensisijaisesti ihmisten mielessä ja tietoisuudessa. Toisin sanoen kyseessä on ihmiskunnan tietoisuuden rakenteessa tapahtuva muutos. Tämä ei tarkoita, etteikö muutos ilmenisi muillakin alueilla. Silti kyseessä ei ole odotus yhteiskunnan rakenteessa tapahtuvasta vallankumouksesta vaan muutokseen tähdätään nimenomaan yksilöiden tajunnassa ja olemisen tavassa.
New age -liikettä luonnehtii kaksinainen fokus, jossa toisena puolena ovat globaalit huolenaiheet kuten ympäristökriisi ja toisena oman tietoisuuden luonne. Näitä pooleja ei voida irrottaa toisistaan ilman, että liikkeen luonnehdinta vääristyy. New age -ideologi Peter Russell tiivistää asian näin: ”On olemassa laajeneva joukko ihmisiä, jotka tuntevat, että uusi aika ihmisyyttä on koittamassa, sellainen, johon kuuluu perustava muutos ihmisten tietoisuudessa ja heidän suhteessaan muuhun planeettaan.” (The Awakening Earth, 1982, s. 155.)
2. Yksilöllinen muutos. Uskontotieteilijä Paul Heelas korostaa liikkeen piirissä esiintyvää sisäisyyden ja itseen kohdistuvan huolenpidon aspektia. Hänen mukaansa new agen pelastusoppi sisältää kolme elementtiä: (1) lähtökohtana on, että yksilön elämä ei toimi, mikä johtuu sisäistetyistä rooleista ja sosialisaation myötä muodostuneista tottumuksista; (2) nämä sisäistetyt kaavat eli ‘ego’ peittävät alleen ja estävät meitä näkemästä todellista sisintä luontoamme, joka on jumalallinen; (3) jotta sisäiseen viisauteen päästäisiin käsiksi, egosta täytyy jotenkin luopua tai irrottautua. (1996, 18-20.)
Oman mielen toimintaan kohdistettu huomio on saanut monet tutkijat ja kulttuurikriitikot puhumaan ”narsismin kulttuurista” (Lasch 1978), ”minä-sukupolvesta”, ”psykopälpätyksestä” (Rosen 1978) tai, kuten Heelas (1996), ”itsen sakralisoimisesta”. New age -liikkeelle ominaista sisäisen henkisyyden korostusta kritisoidaan varsin usein itsekeskeisyydestä ja jopa hedonismista. Liikettä syytetään eskapismista, sosiaalisten ongelmien ja todellisuuden sivuuttamisesta oman henkisen hyvinvoinnin kustannuksella. Tällainen näkökulma on kuitenkin sikäli yksipuolinen, että siinä unohdetaan liikkeen piirissä esiintyvät globaalit huolenaiheet ja vaikuttimet.
New age -liike on synnyttänyt laajan joukon järjestöjä, yrityksiä ja yhteisöjä, jotka pyrkivät eri tavoin elämän laadun parantamiseen sekä vaikuttamaan ihmisten kulutustottumuksiin ja suhtautumiseen muuhun planeettaan. Liikkeeseen kuuluu holistista kasvatusta edistämään pyrkiviä liikkeitä, feministisiä liikkeitä sekä ennen kaikkea ekologisia ryhmiä.
3. Individualistinen tieto-oppi. New age -liikkeen piirissä omaan tietämykseen liitetään mielellään aineksia länsimaisen maailmankuvan ulkopuolelta. Jos intialaisella gurulla on jotakin opetettavaa, häntä mennään kuuntelemaan ja siitä omaksutaan omaan järjestelmään soveltuva aineisto. Vastaavalla tavalla menneiden aikakausien ajattelijoiden ideoihin suhtaudutaan nykyajan löydösten kanssa yhdenvertaisina. Länsimaista ja modernia ei pidetä kaiken totuuden mittana vaan kaikkien kulttuurien viisaus nostetaan omien perinteiden rinnalle. Muiden kulttuurien tietämyksestä ollaan valmiita myös oppimaan.
Asenne ilmenee lukuisista populaareista kirjoista, joissa kuvataan, kuinka länsimaisen koulutuksen saanut ihminen joutuu kosketuksiin vieraan tiedon järjestelmän kanssa. Australialaisen Marlo Morganin teos Viesti oikeiden ihmisten maailmasta (1995), kuvaa kirjoittajan kokemuksia australian aboriginaalien kanssa ja heidän perinteistä viisauttaan. Venäläisen psykiatrin Olga Kharitidin kirja Entering the Circle (1996) kuvaa initiaatiota muinaiseen altailaiseen shamanismiin ja parannustekniikoihin.
Teosten hallitsevana teemana on se sisäinen kamppailu, jonka uudet ja käsittämättömät kokemukset aiheuttavat länsimaisen maailmankuvan sisäistäneessä ihmisessä. Yleensä kertomusten perimmäinen viesti on, että viime kädessä auktoriteettina voidaan pitää pelkästään omaa kokemusta.
Uskontososiologi Roy Wallis on kutsunut tätä asennetta epistemologiseksi individualismiksi. Ulkoisiin auktoriteetteihin, kuten tieteeseen tai perinteisiin uskontoihin ei luoteta sellaisenaan, vaan katsotaan, että jokaisen on viime kädessä itse testattava omaksumansa käsitykset. Tämän seurauksena totuus relativisoituu. Totuuden käsite ei liity niinkään tiedollisten uskomusten tai niiden testaamisen alueelle vaan eksistentiaaliseen mielekkyyden kokemukseen. Totuutta ei opita ajattelemalla, se ei tule intellektin kautta vaan se täytyy omakohtaisesti kokea.
Tiedot päivitetty: 04.09.2007
Ketola, Kimmo: Uudet uskonnolliset liikkeet. Teoksessa Uskonnot maailmassa, 5. uudistettu painos, toim. Katja Hyry & Juha Pentikäinen, 418-434. Helsinki: Werner Söderström, 2004.
Ketola, Kimmo: Uusi aika — uusi luontosuhde? Jim Nollmanin spirituaaliekologia esimerkkinä New Age -liikkeen maailmankuvasta, Teoksessa Uskonto ja luonto, toim. Heikki Pesonen, 191-215. Jyväskylä: Atena, 1999.
Ketola, Kimmo: Uusi kansanomainen uskonnollisuus. Teoksessa Kääriäinen, Kimmo, Kati Niemelä & Kimmo Ketola: Moderni kirkkokansa: suomalaisten uskonnollisuus uudella vuosituhannella, 53-86. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 2003.
Heelas, Paul: The New Age Movement. The Celebration of the Self and the Sacralization of Modernity. Oxford: Blackwell, 1996.
Lewis, George & Gordon Melton (toim.): Perspectives on the New Age. Albany, NY: State University of New York Press, 1992.
Miller, Timothy (toim.): America’s Alternative Religions. Albany, N. Y.: State University of New York Press, 1995. 347-352.
Partridge, Christopher (toim.): Uusien uskontojen käsikirja. Helsinki: Kirjapaja, 2006. 308-312.
Aurejärvi, Anneli: Tiede ja tieto neljän rajatiedon ammattilaisen maailmankuvassa. Pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto. Uskontotieteen laitos, 1994.
Heikkilä, Tarja: Katsaus rajatieto-diskurssioon ja sisäryhmän käsityksiä rajatiedosta. Pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto. Uskontotieteen laitos, 1998.
Hongisto, Seija-Kaarina: Auttamaan asetetut. Tutkimus suomalaisista uskonnollisista parantajista. Pro gradu -tutkielma. Turku. Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitos. Uskontotiede, 1995.
Kurkinen, Ulla: Vaihtoehtolääkintä Turussa. Pro gradu -tutkielma. Turku: Turun yliopisto. Kulttuurien tutkimuksen laitos. Uskontotiede, 1997.
Lukkarinen, Anja: Henkiparannuksen ja shamanismin yhtäläisyyksien ja erojen tarkastelua henkiparantaja Tapio Kaitaharjun maailmankuvan kautta. Pro gradu -tutkielma. Turku: Turun yliopisto, 1998.
Mikkonen, Pauliina: Itse” psykokulttuurisena käsitteenä uushenkisissä lehdissä 1996-1997. Pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto: Uskontotieteen laitos, 1998.
Rapola, Pihla: Spiritualiteetin ilmeneminen uushenkisissä enkeli-illoissa. Käytännöllisen teologian pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto. Käytännöllisen teologian laitos, 2008.
Ruokolainen, Jimmy: Uusien uskonnollisten liikkeiden tutkimus: 1980-luvun alun jälkeinen tutkimus tiedonsosiologisesta näkökulmasta. Pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto. Uskontotieteen laitos, 1998.
Räsänen, Juhani: New Age ja sen vastaanotto suomalaisessa kristillisessä keskustelussa. Pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto. Käytännöllisen teologian laitos, 1993.
Santanen, Maija-Leena: Supranormaali aktuaalistuu-memoraatti kertoo. Tutkimus parapsykologian harrastajien supranormaaleista kokemuksista. Pro gradu- tutkielma. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Etnologian laitos, 1989.
Siro, Kirsti: Parapsykologian harrastajien maailmankuvan uskonnollisista piirteistä. Pro gradu -tutkielma. Turku: Turun yliopisto. Kulttuurien tutkimuksen laitos. Uskontotiede, 1981.